18.04.2024

Ennakkoluulottoman edelläkävijän -tunnustus Iisalmen kaupungin kansainvälisyyspalveluille

Kuva: Yvonne Lie / Iisalmen kaupunki

Savo-Karjalan piiri jakoi tunnustuksen tänä vuonna Iisalmen kaupungin kansainvälisyyspalveluille, joka on kampanjoinut aktiivisesti rasistista syrjintää vastaan.

Suomen Punainen Risti myöntää vuosittain Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia Punaisen Ristin ulkopuolisille henkilöille, ryhmille tai yhteisöille, jotka edistävät toiminnallaan inhimillisyyttä, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista osallisuutta riippumatta kielestä, kansallisuudesta tai kulttuurista.

“Tunnustuksella haluamme nostaa esille toimijoita, jotka edistävät ihmisten yhdenvertaisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa, kasvattaa ihmisten tietoisuutta rasismista ja kannustaa toimimaan rasismia vastaan”, sanoo Suomen Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Kaisu Haataja.

Iisalmi on kokoonsa nähden varsin monikulttuurinen. Erityisesti viime vuosina kaupungin kansainvälisyyspalvelut on pakolaisten palveluohjaajien johdolla tehnyt näkyvästi työtä rasisminvastaisuuden eteen, edistänyt ihmisten arvostavaa ja yhdenvertaista kohtelua Iisalmessa.

Iisalmen kaupungin työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Virpi Jukarainen, pakolaisten palveluohjaajat Katja Hukkanen ja Anni-Erika Ylönen, maahanmuuttotyön asiantuntija Ulla Piippo ja työllisyysasiantuntija Anne Haaksluoto ottivat Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen vastaan.

Tunnustusta olivat jakamassa Suomen Punaisen Ristin Iisalmen osaston puheenjohtaja Riitta Topelius ja piirin maahanmuuttotyön vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Hanna Toppi yhdessä osaston vapaaehtoisten kanssa.

Kansainvälisyyspalvelut on onnistunut Rasisminvastaisen viikon kampanjassaan osallistamaan laajasti koko kaupunkia ja sen asukkaita. Kansainvälisyyspalvelut tekevät aktiivisesti yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin Iisalmen osaston ja muiden yhdenvertaisuutta edistävien toimijoiden kanssa.

“Meillä kansainvälisyyspalveluissa tehdään rasisminvastaista työtä joka päivä täydellä sydämellä. Se on tärkeää meidän koko tiimille. Rasisminvastaisella viikolla halusimme nostaa yhdenvertaisuutta kaikkien kaupunkilaisten tietoisuuteen yhteistyössä SPR:n vapaaehtoisten kanssa,” sanoo Ylönen.

“Rasismi on monelle vaikea aihe ottaa edes puheeksi, toiset taas joutuvat kohtaamaan rasistista syrjintää omassa arjessaan", Toppi sanoo.

"Rasisminvastainen vaikuttamistyö vaatii sitkeyttä ja rohkeutta, joita molempia Iisalmen kaupungin kansainvälisyyspalvelut ovat toiminnalleen ansiokkaasti osoittaneet”, Toppi kommentoi.

“Anni-Erikan ja hänen tiiminsä toiminta tukee Iisalmen seudun kehittymistä entistä avoimemmaksi ja syrjimättömämmäksi paikaksi elää riippumatta asukkaiden etnisistä taustoista.”

Iisalmen osaston vapaaehtoiset tapaavat kaupungin pakolaisten palveluohjaajien kanssa säännöllisesti. Kuva: Hanna Toppi / SPR

Iisalmella ja sen ympäryskunnilla on vankka historia eri taustaisten maahanmuuttajien vastaanotossa.

“Ylä-Savossa viranomaiset ja järjestöt ovat tehneet jo yli kymmenen vuoden ajan erinomaista yhteistyötä maahanmuuttaneiden kotoutumisen tukemissa – Aina siitä saakka, kun ensimmäisten kiintiöpakolaisten vastaanottoa ryhdyttiin valmistelemaan 2011”, kertoo Topelius.

Topelius koordinoi itse silloin maahanmuuttajien vastaanottoa Iisalmen kaupungilla ja on toiminut siitä saakka aktiivisesti Punaisen Ristin vapaaehtoisena maahanmuuttaneiden kotoutumisen tukemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Esitys Anni-Erika Ylösen ja hänen tiiminsä palkitsemiseksi nousi Iisalmen kaupungin ja Punaisen Ristin ulkopuoliselta taholta.

Iisalmen osaston vapaaehtoiset kannattivat lämpimästi tunnustuksen jakoa ja kiittelivät kansainvälisyyspalveluita hyvästä yhteistyöstä rasisminvastaisessa työssä ja maahanmuuttaneiden kotoutumisen tukemisessa.

Rasisminvastaista viikkoa vietettiin 18.-24.3.2024. Kampanjaviikon ydinviesti oli edellisvuosien tapaan "Tunnista, tiedosta, toimi". Savo-Karjalan piirin alueella Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja monet muut toimijat, kuten yhdistykset ja oppilaitokset osallistuivat Rasisminvastaiseen viikkoon eri tavoin.

On tärkeää tunnistaa rasismi arjessa ja yhteiskunnan rakenteissa, tiedostaa omat ennakkoluulot ja toimia aktiivisesti rasismia vastaan. Rasismiin ja rasisminvastaisiin toimintaohjeisiin voi tutustua täällä.