Yhdessä rakennettu turvaverkko

Kun Gymnaestradan ensiapupäivystys päättyi sunnuntaina, olo oli ennen kaikkea kiitollinen. Takana oli viiden päivän tapahtuman lisäksi kuukausien valmistelutyö ja lukemattomia tunteja suunnittelua. On helppo todeta, että yksin tästä ei olisi selvinnyt kukaan.

Valmistelut käynnistyivät jo tammikuussa. Ensiavun järjestäminen noin 7 000 urheilijan tapahtumaan vaati tarvikkeiden kilpailutusta, työvuorosuunnittelua, viestiliikenteen järjestämistä, logistiikan suunnittelua ja paljon muuta. Päivystyksen johtajana toiminut Cia Hildén kantoi valtavan vastuun käytännön järjestelyistä.

Oma roolini oli tukea kokonaisuutta aiemmasta suurpäivystyskokemuksestani käsin, hoitaa sopimusasioita ja varmistaa, että kaikki oleellinen tuli huomioitua.

Viimeiset viikot ennen tapahtumaa olivat ajoittain stressaavia. Heräsin öisinkin pohtimaan, muistimmeko varmasti kaiken. Kokemus on kuitenkin opettanut, että suurpäivystyksissä tulee aina vastaan yllätyksiä, eikä kaikkea voi ennakoida.

Vapaaehtoisia mukana monelta paikkakunnalta

Ehkä merkityksellisin hetki koitti, kun vapaaehtoiset alkoivat saapua Joensuuhun eri puolilta Suomea. Mukana oli päivystäjiä Ruovedeltä, Uimaharjusta, Lieksasta, Siilinjärveltä, Varkaudesta ja tietenkin Joensuusta.

Eräiden tutujen päivystäjien saapuessa vaihdoimme tervehdykset ja halasimme lämpimästi. Se oli pieni hetki, mutta liikutti minua ja jäi vahvasti mieleeni. Siinä konkretisoitui jälleen se, mistä Punaisessa Ristissä on kyse: emme tee asioita yksin.

Tapahtuman aikana mukana oli yhteensä 45 vapaaehtoista.

Päivystysalue oli laaja, ja siihen kuului useita kohteita eri puolilla kaupunkia. Kenttäjohdolla oli tärkeä tehtävä tilannekuvan ylläpitämisessä ja päivittäisen toiminnan koordinoinnissa.

Olen erityisen kiitollinen niille vapaaehtoisille, jotka tulivat auttamaan myös johtotehtäviin. Heidän osaamisensa näkyi suoraan siinä, miten sujuvasti kokonaisuus toimi.

Kylmäpusseja ja yhteishenkeä

Jutun kirjoitushetkellä ensiapukirjauksia oli tehty jo 117. Neljä näistä ohjattiin jatkohoitoon. Tiedän lukeman vielä kasvavan, kun kaikki kirjaukset saadaan tallennettua.

Kylmäpusseja kului runsaasti. Yleisimpiä vaivoja olivat erilaiset nilkkavammat. Mukaan mahtui myös muutamia putoamisia sekä yksi tapahtumaan liittymätön mopo-onnettomuus päivystysalueella. Lopulta tärkeintä eivät kuitenkaan ole luvut.

Mieleeni jäi ennen kaikkea yhteishenki. Kokeneet päivystäjät ottivat uudet tulijat mukaan, harjoittelijoita tuettiin ja jokainen sai olla osa joukkoa omalla osaamisellaan. Oli hienoa nähdä, kuinka ihmiset kannustivat toisiaan ja auttoivat yli paikkakuntarajojen.

Gymnaestrada muistutti jälleen siitä, että vapaaehtoistoiminnan suurin voimavara ovat ihmiset. Kun osaaminen, kokemus, innostus ja auttamisen halu yhdistyvät, voidaan yhdessä rakentaa jotain paljon suurempaa kuin kukaan meistä yksin pystyisi tekemään.

Blogin kirjoitti vapaaehtoinen Heidi Pöyhönen. Hän toimii Joensuun osastossa ensiapuryhmän ryhmänjohtajana.