Toimintalinjaus nostaa esiin vammaisten ihmisten osallisuuden vapaaehtoistoimijoina

Tänään 10.6.2026 on hieno päivä: tasan 10 vuotta sitten Suomessa ratifioitiin YK:n vammaissopimus. Vammaissopimus tuo näkyväksi vammaisten ihmisten oikeuden täysimääräiseen osallisuuteen yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Tämä koskee myös osallistumista järjestötoimintaan.
Punaisen Ristin toimintalinjauksessa vuosille 2027–2029 erääksi tavoitteeksi on asetettu se, että vapaaehtoisten joukko tulee olemaan yhä moninaisempi. Tavoitteena on muun muassa saada mukaan toimintaan enemmän vammaisia ihmisiä. Linjaus on ilahduttava, sillä selkeästi kirjattu tavoite kannustaa konkreettisiin tekoihin sen toteutumiseksi.
Samalla on tärkeää pysähtyä sen äärelle, miksi vammaisia ihmisiä on toiminut vapaaehtoisina järjestössä suhteellisen vähän. Kun syitä tähän tunnistetaan, pystytään tekemään muutoksia, jotka edistävät kaikkien osallistumismahdollisuuksia.
Vapaaehtoistehtäviä löytyy jokaiselle
Punaisen Ristin vapaaehtoisbarometrin mukaan vapaaehtoisia motivoi osallistumaan toimintaan muun muassa kokemus vapaaehtoistoiminnan tarpeellisuudesta, tilaisuus päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan omalla toiminnallaan, mahdollisuus käyttää omaa osaamistaan auttamistyössä sekä tunne järjestöstä itselle tärkeänä yhteisönä.
On välttämätöntä, että näistä asioista pääsee osalliseksi jokainen, joka sitoutuu järjestön periaatteisiin.
Punaisella Ristillä kaikkien toiminnasta kiinnostuneiden on mahdollista löytää itselleen mielenkiintoisia vapaaehtoistehtäviä. Tarjolla on monipuolisesti eri toimintamuotoja aina valmiudesta terveyden edistämiseen. Myös toimintamuotojen sisällä voi valikoida erilaisia tehtäviä. Osallistua voi paikan päällä tai verkkoauttajana.
Koska erilaisia tehtäviä on tarjolla monipuolisesti, vapaaehtoisena toimiminen onnistuu hyvin toimintakyvystä riippumatta.
Esteettömyyttä ja saavutettavuutta tarvitaan
Vapaaehtoistoimintaan osallistumista voivat tällä hetkellä hankaloittaa esimerkiksi tiloissa olevat liikkumisen esteet tai tiedon saannin vaikeudet.
Esteettömyys tarkoittaa tilojen suunnittelua siten, että kaikki pääsevät toimimaan niissä mahdollisimman sujuvasti. Esteettömässä tilassa voi liikkua myös liikkumisen apuvälineiden avulla. Ehdotan, että osastoissa kartoitetaan tilojen esteet ja selvitetään, mitä niille on tehtävissä. Osastojen kannattaa myös lisätä nettisivuilleen esteettömyyskuvailu eli tiedot muun muassa sisäänkäynnistä (onko kynnystä, portaita, ramppia), ovien leveyksistä, hissin olemassaolosta ja onko tilassa esteetöntä vessaa.
Saavutettavuus merkitsee vaikkapa verkkosivujen ja sähköisten materiaalien suunnittelemista niin, että niissä kerrottuun tietoon on kaikilla pääsy. Esimerkiksi nettisivuja päivitettäessä sekä erilaisia tiedostoja, videoita ja koulutuksia tehtäessä on tarpeellista tarkistaa, kuinka niiden sisältämä tieto on saavutettavissa myös sellaiselle vapaaehtoiselle tai toiminnasta kiinnostuneelle, joka ei näe tai kuule materiaalia.
Osa vammaisista ihmisistä hyötyy selkokielestä. On tarpeellista, että Punaisesta Rististä ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista löytyy tietoa helpolla suomen kielellä. Lisäksi materiaaleja, koulutuksia ja vapaaehtoistoiminnan esittelyä on hyvä olla jatkossa tarjolla enemmän myös selkokielellä.
Turvallisempi tila mahdollistaa yhdenvertaisen osallistumisen
Jotta päästään toimintalinjauksen mukaiseen tavoitteeseen siitä, että yhä useampi vammainen ihminen löytää paikkansa järjestön vapaaehtoisena, tulee huomioida osallistumista nykyisellään vaikeuttavat asiat ja ratkoa niitä.
Esteettömyys ja saavutettavuus tuottavat yhdenvertaisuutta ja edistävät kaikkien mahdollisuuksia osallistua toimintaan. Siksi esteettömyydestä ja saavutettavuudesta on tärkeää hankkia ajantasaista tietoa ja hahmottaa ne tilaisuutena kehittää entistä toimivampia tiloja ja materiaaleja. Kokonaisuutena luodaan yhä yhdenvertaisempaa Punaista Ristiä.
Kun puhutaan moninaisuudesta, on hyvä vielä kerrata Punaisen Ristin turvallisemman tilan periaatteet, joista nostan erityisesti esille seuraavat: ole avoin, vältä oletuksia ja nauti.
- Ole avoin: Toivotetaan kaikki uudet vapaaehtoiset tervetulleiksi ennakkoluulottomasti ja annetaan jokaiselle mahdollisuus tulla mukaan omana itsenään. Ollaan avoimia uusille ideoille ja myös toiminnan kehittämisehdotuksille.
- Vältä oletuksia: Ei tehdä oletuksia toisten vammaisuudesta, vammattomuudesta tai toimintakyvystä. Ihmiset haluavat puhua niistä eri tavoin ja eri käsitteillä – ja kaikki eivät halua puhua niistä harrastuksissa ollenkaan. Ei tehdä oletuksia siitä, millaiset vapaaehtoistehtävät kenellekin soveltuvat.
- Nauti: Järjestötoiminnan tarkoituksena on olla mukavaa ja turvallista kaikille. Jos esimerkiksi jokin vammaisuuteen liittyvä asia on sinulle uusi ja se mietityttää, voit etsiä asiasta tietoa. Kaikki voivat nauttia vapaaehtoistoiminnasta silloin, kun siihen pystyy osallistumaan yhdenvertaisesti.
Linkki toimintalinjaukseen:
Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille 2027–2029: https://www.punainenristi.fi/uutiset/2026/suomen-punainen-risti-vahvistaa-valmiuttaan-vastata-muuttuviin-avun-tarpeisiin/
