Hyvä, paha osastojen yhdistyminen

Osastojen yhdistyminen herättää Punaisessa Ristissä helposti tunteita. Eikä ihme. Monella osastolla on takanaan vuosikymmenten historia, oma identiteetti, tutut ihmiset ja vahva yhteys omaan paikkakuntaan.

Osasto voi olla paljon enemmän kuin hallinnollinen yksikkö. Se on yhteisö, johon on kuuluttu ja jonka eteen on tehty töitä joskus sukupolvien ajan.

Meillä on järjestönä myös vahva institutionaalinen muisti. Muistamme ehkä erityisen hyvin epäonnistumiset. Punaisen Ristin historiassa on osastoja, joiden toiminta on hiipunut ja lopulta päättynyt, kun tekijöitä ei enää ole löytynyt. On myös yhdistymisiä, joista on jäänyt kokemus, että jotakin omaa menetettiin.

Tällaiset kokemukset kulkevat järjestössä pitkään, vaikka itse tapahtumista olisi jo vuosia. Siksi sanalla yhdistyminen on paikoin valmiiksi kielteinen kaiku.

Mutta historiaan kuuluu myös toisenlaisia tarinoita. Erityisesti viime vuosilta löytyy yhdistymisiä, joissa paikallinen toiminta ei ole kadonnut, vaan se on nimenomaan pystytty säilyttämään vahvemman yhteisen osaston avulla. Hallintoa on yhdistetty, mutta toimintaa on jatkettu eri paikkakunnilla.

Ehkä meidän pitäisi puhua enemmän myös näistä kokemuksista.

Suuri osa ristiriidoista syntyy ongelmista, joista ei puhuta ääneen.

Siksi osastojen tulevaisuudestakin kannattaa keskustella mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. 

Vaikeinta on tilanne, jossa ongelmat tunnistetaan vuosia, mutta niihin tartutaan vasta siinä vaiheessa, kun viimeisetkin vastuunkantajat ovat väsyneet.

Yhteiskunnallinen tilanne muuttaa paikallista avuntarvetta

Suomessa on vuonna 2026 yhteensä 308 kuntaa. Vuonna 2006 niitä oli vielä 431. Vuosina 2007–2025 Suomessa toteutui 78 kuntaliitosta, ja kuntien määrä väheni 122:lla.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut puolestaan järjestetään nykyisin 21 hyvinvointialueella sekä Helsingissä, ja vaativampaa yhteistyötä tehdään viidellä yhteistyöalueella.

Tuskin myöskään nykyinen kuntien, hyvinvointialueiden tai muiden viranomaisalueiden rakenne on suomalaisen yhteiskunnan lopullinen muoto. Jo kymmenen vuoden sisällä saatamme nähdä julkisen sektorin rakenteen uudelleenjärjestelyn.

Väestön ikääntyminen ja keskittyminen, talouden paineet sekä työvoiman saatavuus pakottavat myös tulevaisuudessa arvioimaan, millaisilla alueilla toimintaa kannattaa järjestää.

Samaan aikaan Suomen Punaisella Ristillä on Savo-Karjalan piirissä edelleen noin neljäkymmentä osastoa. Koko järjestössä osastoja on satoja. Meidänkin on siis kohtuullista kysyä, vastaako vuosikymmenten aikana rakentunut osastorakenne parhaalla mahdollisella tavalla tämän päivän ja huomisen tarpeisiin.

Kysymystä ei kuitenkaan pitäisi ratkaista kysymällä, kuinka monta osastoa meillä pitäisi olla. Paljon tärkeämpi kysymys kuuluu:

Millaisella rakenteella pystymme auttamaan parhaiten?

Punaisen Ristin tarkoitus ei ole ylläpitää hallintoa vaan auttaa ihmisiä. Suomen Punainen Risti on myös juridisesti ja periaatteellisesti yksi järjestö. Osastot ja piirit ovat tapoja järjestää toimintamme. Ne ovat meidän itse luomiamme rakenteita ja siksi niitä voidaan myös muuttaa, kun ympäröivä maailma muuttuu.

Savo-Karjalassa kysymys on erityisen ajankohtainen. Suuri osa alueestamme on ikääntyvää ja väestöltään supistuvaa maaseutua. Samoilla alueilla avun tarve on usein suuri. Välimatkat ovat pitkiä, palvelut vähenevät ja yksinäisyys, sairastavuus sekä väestön ikääntyminen korostuvat. Samalla potentiaalisten vapaaehtoisten määrä vähenee.

Tällaisessa tilanteessa pienen osaston itsenäisyyden säilyttäminen ei välttämättä ole sama asia kuin paikallisen Punaisen Ristin toiminnan säilyttäminen.

Jos osastoon ei enää tahdo löytyä hallituksen jäseniä, uusien vapaaehtoisten vastaanottamiseen ei riitä voimia ja toimintaa pyörittää vuodesta toiseen muutama sama ihminen, meidän kannattaa uskaltaa kysyä, mihin heidän aikansa on järkevintä käyttää. Hallinnon pyörittämiseen vai ihmisten auttamiseen?

Vapaaehtoisille ja avunsaajille yhdenvertaisuutta

Osastojen yhdistyminen ei tarkoita sitä, että paikallisen toiminnan pitäisi loppua. Yhdessä suuremmassa osastossa voi toimia useita paikallisia toimintaryhmiä, ensiapuryhmiä, ystävätoimintaa, keräyksiä ja muita vapaaehtoisten yhteisöjä.

Punaisen Ristin liivin alla vapaaehtoiselle tai apua tarvitsevalle ihmiselle ei lopulta ole kovin merkityksellistä, minkä osaston kirjanpitoon toiminta kuuluu.

Merkityksellistä on se, että joku tulee paikalle.

Tämä liittyy myös yhdenvertaisuuteen. Nykyisessä hajautuneessa rakenteessa vapaaehtoisen saama tuki, koulutusmahdollisuudet, matkakorvaukset tai mahdollisuudet osallistua voivat vaihdella sen mukaan, minkä osaston alueella hän toimii.

Vielä vakavampi kysymys on avunsaajan näkökulma. Jos toisella paikkakunnalla on vahva ja aktiivinen osasto ja toisella lähes toimimaton, myös avun saatavuus voi olla hyvin erilaista. Avunsaajan postinumero ei saisi ratkaista sitä, saako hän Punaiselta Ristiltä apua.

Toiminnan vahvistaminen yhdistymisen lähtökohtana

On tärkeää sanoa ääneen, mitä tässä keskustelussa ei olla tekemässä. Osastoja ei olla Savo-Karjalassa pakottamassa yhdistymään. Jokaisella toimivalla osastolla on paikkansa. Piirin tehtävänä on tukea osastoja ja auttaa silloin, kun osasto itse tunnistaa tarpeen pohtia tulevaisuuttaan, yhteistyötä naapurien kanssa tai mahdollista yhdistymistä.

Yhdistyminen ei siis ole tavoite itsessään. Se on yksi mahdollinen ratkaisu silloin, kun sillä voidaan turvata toiminta paremmin kuin nykyisellä rakenteella.
Eikä isompi automaattisesti ole parempi. 

Huonosti toteutettu yhdistyminen voi viedä päätöksentekoa liian kauas, kadottaa paikallista identiteettiä ja saada pienemmän paikkakunnan vapaaehtoiset kokemaan itsensä sivustakatsojiksi.

Siksi yhdistymisen lähtökohtana pitää aina olla toiminnan vahvistaminen. Paikallisille ryhmille täytyy jäädä tilaa, vastuuta ja mahdollisuus rakentaa oman alueensa näköistä Punaista Ristiä.

Uusi toimintalinjauksemme haastaa meitä kohdentamaan toimintaa sinne, missä avun tarve on suurin, sekä toimimaan nykyistä joustavammin osasto- ja piirirajojen yli. Samalla se haastaa meitä katsomaan rehellisesti myös omia rakenteitamme.

Ehkä osastojen yhdistyminen ei siis itsessään ole hyvä eikä paha. Ratkaisevaa on se, mitä sillä saamme aikaan.

Jos yhdistyminen vähentää paikallista toimintaa ja etäännyttää vapaaehtoisia, olemme menneet väärään suuntaan. Mutta jos se vapauttaa ihmisiä hallinnosta auttamiseen, tuo vapaaehtoisille enemmän tukea ja varmistaa Punaisen Ristin läsnäolon myös pienillä paikkakunnilla, kyse ei ehkä olekaan paikallisuuden menettämisestä.

Kyse voi olla paikallisuuden pelastamista.

Blogin kirjoitti Savo-Karjalan piirin puheenjohtaja Mikko Sipilä.