Valmius ja varautuminen
Punainen Risti on varautunut siihen, että se on valmis auttamaan heti, kun jotain sattuu. Tätä kutsutaan valmiustoiminnaksi.
Apuna onnettomuuksissa ja kriiseissä
Onnettomuuksien sattuessa tarvitaan monenlaista apua. Ensiavun vapaaehtoiset auttavat pienissä ja isoissa hätätilanteissa. Joka kesä Punaisen Ristin vapaaehtoiset festaripäivystäjät huolehtivat ensiavusta ja tekevät päihdetyötä kymmenissä kesätapahtumissa ympäri Suomea.
Suuronnettomuuden sattuessa ensihuoltoryhmän vapaaehtoiset auttavat uhreja ja omaisia onnettomuuspaikoilla esimerkiksi järjestämällä heille ruokaa ja majoitusta.
Henkisen tuen vapaaehtoiset voivat olla tukena äkillisen traumaattisen tilanteen jälkeen tai esimerkiksi kadonneiden etsinnöissä ja tulipalon sattuessa. Henkisen tuen ytimessä on turvallisuuden tunteen luominen tai palauttaminen. Tämä tehdään rauhallisella läsnäololla, kuuntelemalla, auttamalla yhteydenpidossa läheisiin sekä ohjaamalla jatkoavun piiriin.
Kotimaan avulla Punaisen Ristin osastot voivat tukea onnettomuuden uhreja äkillisissä onnettomuuksissa, joissa vaikutukset yksilölle tai perheelle ovat kohtuuttomia. Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin autamme esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä selviämään ensi päivistä onnettomuuden jälkeen. Apu voi olla:
• henkistä tukea
• ohjausta ja neuvontaa
• taloudellista apua maksusitoumuksina (majoitus, ruokailu, vaatetus, välttämättömät kodin tarvikkeet)
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima yli 50 järjestön ja yhteisön verkosto, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Yleisimmin Vapepa hälytetään avuksi kadonneen henkilön etsintään. Viranomaiset kutsuvat verkostoaapepa-verkostoa myös esimerkiksi muonitus- tai muihin ensihuollon tehtäviin, henkistä tukea antamaan tai liikennettä ohjaamaan.
Oletko kiinnostunut valmiustoiminnasta? Ota yhteyttä!
Valmiuden ja varautumisen kokonaisuudesta vastaa:
Tommi Virtanen
Valmiuspäällikkö
Lounais-Suomen alue
tommi.virtanen@punainenristi.fi
0400 127152
Ensiavusta ja auttamisvalmiudesta vastaa:
Tiina Hiidenoja-Sirén
Järjestökehittäjä – ensiapu ja auttamisvalmius
tiina.hiidenoja-siren@punainenristi.fi
040 0651105
Vapepa-koordinaatiosta vastaa:
Sami Nappar
Valmiuden koordinaattori, Vapepa
Lounais-Suomen alue
sami.nappar@punainenristi.fi
0400 322191
Kotimaan avusta ja henkisestä tuesta vastaa:
Anne-Mari Hakuni
Terveyden- ja hyvinvoinnin päällikkö
anne-mari.hakuni@punainenristi.fi
040 7607141
