Ruoka-apu
Kohtaava ja osallistava ruoka-aputoiminta on auttamisen ytimessä
Ruoka-avun tarve on kasvanut ja korostunut erityisesti pitkittyneen koronapandemian ja Ukrainan kriisin seurauksena. Elinkustannukset ovat nousseet, uusia avuntarvitsijoita on tullut avun piiriin ja yhä useammalle ruoka-apu on tullut välttämättömäksi pärjäämisen kannalta.
Punaisen Ristin ruoka-aputoiminta on enemmän kuin ruokaa. Se on kohtaamisia, keskusteluja ja osallisuutta tukevaa ja yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa. Toiminta vahvistaa alueellista verkostoyhteistyötä ja tarjoaa toiminnan paikkoja uusille vapaaehtoisille, myös ruoka-avun saajista nousseille.
Ruoka-aputoimintaa on myös se, että tarjoamme omaa osaamistamme muiden ruoka-aputoimijoiden järjestämiin ruokajakeluihin esimerkiksi Terveyspisteen tai kohtaamiskahvilan muodossa.
Ruoka-apu on merkittävä osa Punaisen Ristin kokonaisvalmiutta. Ruoka-aputoimintaa toteuttavilla vapaaehtoisilla on vahvan organisointikyvyn lisäksi logistiikka- ja verkosto-osaamista sekä haavoittuvimmassa asemassa olevien kohderyhmien tuntemusta.
Ruoka-apu vastaa sekä akuuttiin hätään että pitkäkestoiseen tuen tarpeeseen. Punaisen Ristin paikallisosastot järjestävät ruoka-aputoimintaa ja tekevät siihen liittyvää yhteistyötä jo noin 100 paikkakunnalla 1600 vapaaehtoisen voimin. Ruoka-avussa yhdistyvät hävikki- ja lahjoitusruoan jakelu, yhteisölliset ruokailut sekä hyvinvointia ja terveyttä tukevat toiminnot, kuten terveysteemaiset tietoiskut sekä henkinen tuki.
Joko teidän osastonne on mukana?
Tutustukaa ja ottakaa käyttöön ruoka-aputoiminnan materiaalit toiminnan käynnistämisen ja kehittämisen tueksi. Muistattehan ilmoittaa ruoka-aputapahtumistanne osoitteessa www.ruoka-apu.fi, jonka kautta apu tavoittaa parhaiten sitä tarvitsevat.
Tuija Paavola
Järjestökehittäjä – osallisuus ja ruoka-apu
tuija.paavola@punainenristi.fi
040 483 0208