
Keräykset
Punainen Risti järjestää vuosittain useita valtakunnallisia keräyskampanjoita. Kampanjoiden lisäksi Punainen Risti voi tarvittaessa käynnistää hätäapukeräyksen esimerkiksi ison luonnonkatastrofin sattuessa. Myös keräyksistä ilmoitetaan nettisivuilla.
Suurin Punaisen Ristin keräyksistä on Nälkäpäivä joka järjestetään syyskuussa. Tähän keräykseen osallistuvat myös Satakunnan piirin alueen osastot. SPR Satakunnan piirin erikoisuutena on jo tunnetuksi tullut Sarpin leipoma Nälkäpäivälimppu, jota saa ostaa Nälkäpäiväkeräyksen aikaan useista ruokakaupoista ympäri piirin aluetta. Limpun tuotot menevät Katastrofirahastoon - siis apua Suomeen ja maailmalle, herkullinen limppu sinulle!
Nälkäpäiväkeräyksen aikaan vapaaehtoisia tarvitaan niin lipaskerääjiksi, kuin limpunmyyjiksi. Kerääminen on hauskaa ja matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa - voit poiketa tekemään sitä esimerkiksi tunniksi. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta tai keräyksistä, kaikki kerääjät pikaperehdytetään ennen tehtävää.
Tervetuloa mukaan tekemään hyvää!
Keräystoimintaa säätelee Suomessa rahankeräyslaki. Punaisen Ristin itse laatimia keräystoimintaa ohjaavia asiakirjoja ovat katastrofirahaston säännöt, sekä keräys- ja tilitysohje.
Mia Vettenranta
Järjestöpäällikkö
mia.vettenranta@punainenristi.fi
050 3055467