SPR Satakunnan ja Varsinais-Suomen piirien välinen yhteistyö tiivistyy – Kalle-Pekka Mannila johtaa 1.2.2025 alkaen kumpaakin piiriä
SPR Satakunnan ja Varsinais-Suomen piirien hallitukset ovat valinneet SPR Satakunnan ja Varsinais-Suomen piirien uudeksi yhteiseksi toiminnanjohtajaksi SPR Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan Kalle-Pekka Mannilan.
SPR Satakunnan piiriä vuodesta 2007 johtanut toiminnanjohtaja Paula Ilén ilmoitti elokuussa jäävänsä eläkkeelle 1.4.2025 alkaen. Mannila aloittaa piirien yhteisenä toiminnanjohtajana 1.2.2025, jolloin Satakunnan piirin nykyinen toiminnanjohtaja Paula Ilén jää vuosilomalle.
Satakunnan piirin hallituksen puheenjohtaja Marju Sjösten kertoo, että toiminnanjohtajan valinnan tullessa ajankohtaiseksi, heräsi molemmissa piireissä ajatus toimintatavan muutoksesta ja yhteisestä toiminnanjohtajasta. Yhteinen toiminnanjohtaja luo mahdollisuuden hyvään yhteistyöhön, osaamisen ja työtapojen jakamiseen, jotka osaltaan parantavat Punaisen Ristin ydintehtävän suorittamista, heikommassa asemassa olevien auttamista ja vapaaehtoisten työn tukemista.
Piirien hallitusten päätöksen mukaan kyseessä on kahden vuoden kokeilu, joka toteutetaan ajalla 1.2.2025-31.12.2026. Yhteisestä toiminnanjohtajasta huolimatta kummatkin piirit säilyvät itsenäisinä piireinä.
– Olen kiitollinen tästä tehtävästä, jossa pääsen kehittämään Punaisen Ristin auttamistoimintaa kahden maakunnan alueella yhdessä vapaaehtoisten ja henkilöstön kanssa. Punaisen Ristin toiminnan keskiössä on ihmisten auttaminen ja tukeminen elämän eri tilanteissa. Vapaaehtoistemme sitoutuminen ja osaaminen mahdollistavat tämän avun. Yhdessä voimme tarjota apua ja tukea juuri siellä, missä sitä eniten tarvitaan, jatkaa toiminnanjohtaja Kalle-Pekka Mannila.
Lisätiedot:
Paula Ilén
toiminnanjohtaja, SPR Satakunnan piiri
040 5630118 / paula.ilen@redcross.fi
Marju Sjösten
puheenjohtaja, SPR Satakunnan piiri
044 3270358, marju.sjosten@redcross.fi
Kalle-Pekka Mannila
toiminnanjohtaja, SPR Varsinais-Suomen piiri
050 312 9421 / kalle-pekka.mannila@redcross.fi
Jutun kuvat:
Vasemmalla Paula Ilén, oikealla Kalle-Pekka Mannila. Kuvan Kalle-Pekka Mannilasta on ottanut Anna Tenho, SPR Varsinais-Suomen piiri.