Pohjoisväylä26-evakuointiharjoituksessa testataan asukkaiden ja viranomaisten kriisinkestävyyttä

Alkuperäinen tiedote julkaistu Porin kaupungin sivuilla 11.3.2026
Suomen Punainen Risti Satakunnan Piiri, Satakunnan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys ja Porin kaupunki järjestävät yhdessä muiden viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa yhteisen evakuointiharjoituksen Pohjois-Porin monitoimitalolla lauantaina 28. maaliskuuta. Harjoituksen tarkoituksena on kehittää valmiutta ja yhteisiä toimintamalleja häiriötilanteisiin yhdessä viranomaisten, kunnan ja vapaaehtoisten kanssa. Myös asukkaita kannustetaan osallistumaan harjoitukseen.
– Harjoituksessa Pohjois-Porin monitoimitaloon perustetaan evakuointikeskus, jossa harjoitellaan toimintoja erilaisten häiriötilanteiden varalta. Harjoituksissa käytetty kuvitteellinen häiriötilanne vaihtelee vuosittain, ja se voi olla esimerkiksi tulvatilanne tai häiriö sähkönjakelussa, kertoo Porin kaupungin turvallisuuspäällikkö Tomi Anttila.
Harjoituksessa testataan monitoimitalon soveltuvuutta evakuoinnin järjestämiseen sekä evakuoitavien turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseen. Esimerkiksi evakuoitavien tarpeiden kartoittaminen, ensiavun ja henkisen tuen tarjoaminen sekä lepotilojen mahdollistaminen ovat osa evakuointikeskuksen toimintaa häiriötilanteessa.
– Isossa roolissa harjoituksessa on myös asukkaiden turvallisuudentunteen lisääminen. Harjoitus on kaikille avoin, ja evakuointikeskus on auki yleisölle kello 10–14. Sekä lähialueen asukkaita että muita kaupunkilaisia kannustetaan mukaan tutustumaan evakuointikeskuksen toimintaan ja monitoimitalon tiloihin, jatkaa SPR Lounais-Suomen piirien valmiuspäällikkö Tommi Virtanen.
Päivän aikana asukkaille järjestetään henkilökohtaisen varautumisen 72 h -koulutuksia sekä tärkeitä ensiaputaitoja opettavia Auttajakursseja. Lisäksi monitoimitalolla on erilaisia esittelypisteitä, joissa pääsee tutustumaan kaupungin julkisten tilojen yhteiskäyttöön, Satakunnan hyvinvointialueen Päivystysapu 116117 -palveluun sekä SPR:n Satakunnan piirin Kamu-auton terveyspisteeseen.
Myös lapsiperheet ovat tervetulleita tutustumaan harjoitukseen, ja osana harjoitusta toteutettava Pelastakaa Lapset ry:n Lapsiystävällinen tila on avoinna kello 10–14. Lisäksi 300 ensimmäiselle osallistujalle tarjotaan lounas kello 11–13 välisenä aikana.
Rajallisten pysäköintimahdollisuuksien vuoksi asukkaita kannustetaan saapumaan paikalle kävellen, pyörällä ja joukkoliikennettä hyödyntäen. Evakuointikeskukseen järjestetään myös maksuttomia nonstop-bussikuljetuksia Pohjois-Porin alueelta. Kaikki evakuointikeskukseen saapuvat vierailijat rekisteröidään mukaan harjoitukseen, ja osallistujilta kerätään nimitiedot ja puhelinnumerot. Rekisteröityminen on keskeinen osa turvallista ja toimivaa evakuointiprosessia, ja se suoritettaisiin myös oikeassa häiriötilanteessa.
Harjoituksessa ovat mukana SPR Satakunnan piiri, Satakunnan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystys, Kotisairaala ja Satakunnan pelastuslaitos, Porin kaupunki, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa), Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiasema, Keski-Porin seurakunta, Pelastakaa Lapset ry, Porin Linjat sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova. Tarkemmat tiedot Pohjoisväylä26-harjoituksesta löytyvät Porin kaupungin verkkosivuilta osoitteesta pori.fi/pohjoisvayla26.
Mukaan harjoitukseen Punaisen Ristin toimijaksi tai maalihenkilöksi?
Vapaaehtoisia kaivataan harjoitukseen maalihenkilöiksi. Maalihenkilö tarkoittaa henkilöä, joka saa roolin. Esitettävää rooli varten henkilö saa perehdytyksen joko Teamsilla etukäteen tai aamulla ennen harjoituksen alkua. Lisäksi hän saa kortin/ohjeen, jossa on tiedot mitä hänellä on ja miten hän esittää rooliaan. Vapaaehtoiset maalihenkilöt toimivat klo 10-14 välillä huomioiden informaation ja ohjeet maalihenkilötoimintaan. Se voi olla yksi suoritus tai useampi kestoltaan noin 30min-2h. Ilmoittautuneille vapaaehtoisille järjestetään Teams keskiviikkona 18.3. jossa kerrotaan harjoituksesta ja tehtävistä enemmän. Tervetuloa mukaan kokemaan ja näkemään häiriötilannekeskuksen toimintaa.
Ilmoittaudu maalihenkilöksi tämän linkin kautta.
Ilmoittaudu toimijaksi tämän linkin kautta.