Toiminnanjohtajan loppukesän terveiset

Vielä on kesää jäljellä, vaikka arki onkin jo täydessä vauhdissa.
Vauhdissa on myös vapaaehtoistoiminta – syksyn koulutus- ja tapahtumakalenteri näyttää rikkaalta ja runsaalta.
Vapaaehtoisuuden ja järjestötoiminnan näkökulmasta kesän uutiset liittyen valtion talouden tasapainottamiseen loivat kyllä synkkiä, jopa näköalattomia pilviä järjestöjen vapaaehtoistoiminnan ylle. Toteutuessaan järjestöjen - ja hyvinvointialueiden toimintaan kohdistetut säästöt tulevat jättämään aivan liian suuren määrän apua tarvitsevia ihmisiä vaille tukea ja matalankynnyksen toimintaa. Näillä säästöillä tulee olemaan kauaskantoiset, negatiiviset vaikutukset Suomessa asuvien avuntarvitsijoiden näkökulmasta. Edunvalvontaa tehdään laajalla rintamalla, toivottavasti siinä onnistutaan.
Synkistä viimoista huolimatta ja juuri sen vuoksi on tärkeää nostaa näkyväksi vapaaehtoistyön valtava merkitys ja vaikutukset. Sen voimme tehdä ainakin arvostamalla ja kiittämällä, jokaista vapaaehtoistyötä tekevää, kiittämällä järjestötyöntekijöitä, jotka sydämestään taiteilevat teille vapaaehtoisille tilaa auttaa ja kuulemalla aidosti avun tarpeessa olevia, niin, että autamme oikeilla tavoilla ja välineillä.
Pitkin kevättä olemme Punaisella Ristillä viestineet järjestön uudistumisesta ja toimintatapojen muutoksesta. Kyse ei muutoksen tuulissa ole siitä, että vanhat mallit ja toiminnot olisivat vääriä vaan siitä, että nykyajassa muutos on jatkuvaa – ihmiset ja yhteiskunta muuttuvat joskus ulkoisten sysäysten kuten koronan takia. Myös ihmisten arki ja ihmisyys, niin avun tarvitsijoiden kuin auttajien, muuttuvat yhä nopeammassa tahdissa- tai ainakin muutos tuntuu ja näkyy nykyaikana digivirrassa ja ihmisten matkustaessa entistä vauhdikkaammin.
Joka tapauksessa muutosta tapahtuu ja ydinkysymys on se, ketkä siinä ovat mukana ja ketkä vaikuttavat. Toivon tietenkin, että Lapissa Punaisen Ristin jäsenet haluavat äänensä kuuluviin. Siihen on tässäkin prosessissa annettu hyvät välineet. Kesäkuun lopussa avattiin RedNet-sivustolla kysely, jossa jokainen voi antaa näkemyksensä Punaisen Ristin avun ketjun tulevaisuuteen. Lauantaina 6.9.2025 meillä Lapissa, Rovaniemellä SantaClaus-hotellilla, järjestetään tulevaisuustyöpaja, jossa yhdessä voimme miettiä mikä meille, lappialisesta näkökulmasta Punaisen Ristin tulevaisuudessa on ensiarvoisen tärkeää ja vaikkapa onko jotakin mistä voisimme jo tässä ajassa luopua. Mukaan mahtuu vielä ja työpajan päätämme mukavaan yhdessäoloon hyvän ruuan äärellä. Aamupäivässä meillä on vieraana pääsihteeri Eero ja keskustoimistolta ovat mukana myös Sanna ja Annakaisa. Toivottavasti näemme Sinut paikalla tuolloin!
Syyskausi näyttää menevältä, osastoissa on läpi Lapin käynnissä paljon toimintoja. Hankerintamalla myös tapahtuu. Piirin koordinoimina jatkuvat Yksinäistä ja Voima-hankkeet. Niiden tiimoilta on tulossa mm. koulutusta, tapaamisia ja taidamme saada ohjaituista pajoista lisää linnunpönttöjäkin. Luonto ja mieli kiittää. Hyviä uutisia olemme saaneet myös hankerintamalta. Ensi-aputoiminnan, henkisen tuen, valmiuden, kotouttamisen, ruoka-avun ja järjestötoiminnan saroilla myös tapahtuu syksyllä paljon.
Saimme yhdessä Oulun piirin kanssa Sosiaali- ja terveysministeriön järjestölähtöisen matalan kynnyksen mielenterveysavun lisäämiseen kohdennetusta rahoitushausta 250 000 € kahden vuoden Mielen Tila- hankkeeseen. Hanke toteutetaan Rovaniemen ja Meri-Lapin ja Tornion alueen terveyspistetoiminnan yhteydessä ja siitä saamme kuulla lisää syksyn kuluessa. STEA rahoituksen hiipuessa korostuvat muun ulkopuolisen rahoituksen merkitys ja tämä oli piirille erityisen iloinen saavutus.
Syksyn arkea rytmittävät myös tulevaisuustyön ja auttamisen rinnalla Suomen Punaisen Ristin uuden toimintalinjauksen valmistelu. Samalla meidän piirissä tulee arvioida päättyvän yleiskokouskauden tilannekuvaa ja valmistella toimintasuunnitelmaa ja budjettia paitsi vuodelle 2026 niin tähyiltävä myös uudelle yleiskokouskaudelle. Arvioinnin pohjaksi tärkeä asiakirja on toimintakertomus, siinä siis yksi syksyn hommista. Syksyyn kuuluu siis arjen auttamisen rinnalla pohtivaa katsetta taaksepäin ja innostunutta ajattelua tulevaisuuteen.
Iloa ja innostusta arkeenne ja muistakaa vaikuttaa!