Rovaniemi täyttyi Punaisen Ristin hengestä: Yleiskokous ja Toimintatori loivat unohtumattoman viikonlopun

Punaisen Ristin yleiskokous kokosi 6.–7.6.2026 Rovaniemelle satoja jäseniä, vapaaehtoisia ja työntekijöitä päättämään järjestön tulevaisuudesta. Viikonloppu oli täynnä lämpimiä kohtaamisia, iloisia jälleennäkemisiä ja vahvaa yhteisöllisyyttä: juuri sitä, mikä tekee koko järjestöstämme niin erityisen.
Yleiskokouksessa valittiin Punaiselle Ristille uusi puheenjohtaja, Marja Lehto, sekä varapuheenjohtajat ja hallituksen jäsenet. Lapin piirin ehdokas Veli-Matti Ahtiainen keräsi kokouksessa huikean äänisaaliin ja nousi hallitukseen. “Tuntuu hienolta, että ihmiset halusivat äänestää minut tähän tehtävään. Tämä on uudenlainen näkökulma Punaiseen Ristiin, mitä minulla ei aikaisemmin ole ollut”, Ahtiainen jakoi iloiset tunnelmansa valinnan jälkeen. Lisäksi Lapin piiristä valittiin Punaisen Ristin valtuustoon Jonna Heikurainen ja varalle Krista Ananin. Iso kiitos myös Lapin piirin äänivaltaisille kokousedustajille tärkeästä työstä ja aktiivisesta osallistumisesta. Lue lisää henkilövalinnoista täältä.

Kokouksessa käytiin lisäksi tärkeää keskustelua koko järjestön tulevista suuntaviivoista. Erityisesti puhututtivat nuorten mukaan saaminen, valmiuden kehittäminen sekä organisaatiorakenne. Keskustelun jälkeen kokouksessa hyväksyttiin uusi toimintalinjaus vuosille 2027-2029. Lue lisää toimintalinjauksesta täältä.
Toimintatori ja näyttely tarjosivat nähtävää ja koettavaa
Viikonloppu käynnistyi perjantaina VOIMA-hankkeen dokumenttien ensi-illalla, jossa pysähdyttiin tärkeän teeman, yksinäisyyden, äärelle. Lauantain kokouspäivää elävöitti Lappia-talon eteen rakennettu Toimintatori, joka keräsi mukavasti kävijöitä. Torilla pääsi tutustumaan Vapepan ja pelastuskoirien toimintaan, Varsinais-Suomen piirin näyttävään Humanitarian Service Point - autoon, joka toimii osana liikkuvaa kohtaamispaikkatoimintaa, sekä Nallesairaalaan, jossa hoidettiin pehmolelujen vaivoja.
Torilla riitti runsaasti myös muuta nähtävää ja koettavaa: Kontti ja Veripalvelu esittelivät toimintaansa, ja ORAS-hankkeen pisteellä kerättiin ajatuksia rasismin vastaiseen työhön. Rovaniemen osasto huolehti herkuttelupuolesta myymällä makkaraa ja lättyjä. Linnunpönttöryhmän pisteellä rakennettiin ja tuunattiin omia linnunpönttöjä, ja Lapin piirin omalla pisteellä pystyi osallistumaan arvontaan. Mielen tila -piste tarjosi mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi juttelemaan ja hengähtämään.

Rovaniemen Wanhat Markkinat lainasivat torille esittelykojujaan ja järjestivät viihdyttivät kävijöitä perinnepeleillä. Loungen penkeillä nautittiin kesäpäivästä ja open stagella kuultiin upeita esiintyjiä. Ensiapupäivystäjät pitivät huolen siitä, että kaikilla oli turvallinen olo koko tapahtuman ajan.
Lappia-talon sisälle oli rakennettu “Kriisin keskellä” -näyttely, joka esitteli Lapin piirin humanitaarisen avun historiaa kuvien ja kirjeiden kautta. Myös toimintatorilla oli esillä vuosikymmenten takaisia esineitä, kuten vanha Anne-nukke, Vapepan varusteita ja perinteinen ensiapulaukku, jotka herättivät runsaasti kiinnostusta.
Yhteinen juhla kruunasi viikonlopun
Iltajuhlassa tanssittiin jalat kipeiksi ja laulettiin bilebändin mukana ääni käheäksi. Kokonaisuutena viikonloppu oli erittäin onnistunut ja osoitti, kuinka lämminhenkisen yhteisön Lapin piirin vapaaehtoiset ja työntekijät muodostavat.
Suuret kiitokset kaikille, jotka saapuivat Rovaniemelle eri puolilta Suomea. Oli upeaa nähdä niin suuri määrä Punaisen Ristin ihmisiä saman katon alla. Nähdään jälleen kolmen vuoden päästä Ahvenanmaalla!