Rasisminvastainen viikko Lapissa - yhteisöllisyyttä ja kulttuurien välistä ymmärrystä

Rasisminvastaista viikkoa vietettiin Lapissa 17.–23. maaliskuuta 2025 osana Suomen Punaisen Ristin valtakunnallista kampanjaa. Kampanjan tavoitteena oli rohkaista tunnistamaan ja puuttumaan rasismiin erityisesti lasten ja nuorten parissa.
Lapissa järjestettiin viikon aikana 28 tapahtumaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, ja kampanja näkyi laajasti myös sosiaalisessa mediassa.
Torniossa SPR:n paikallisosasto, Aineen taidemuseo ja Tornion kirjasto järjestivät kielikahvilan, jossa osallistujat tutustuivat kirjaston ja museon toimintaan selkokielellä sekä valmistivat siirtokuvista kirjamerkkejä. Rovaniemellä Kauppakeskus Rinteenkulmassa pidettiin perinteinen monikulttuurinen kahvila, jossa maisteltiin Rovalan opiskelijoiden valmistamia herkkuja ympäri maailmaa, pop- ja rock-bändin säestyksellä. Tapahtumassa esiteltiin myös eri toimijoiden toimintaa. Tapahtumassa oli satoja vierailijoita kauppakeskus Rinteenkulmassa.

Kemissä kaupunki järjesti yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa monipuolisen tapahtuman Kemin kulttuurikeskuksessa. Ohjelmassa oli muun muassa muotinäytös, jossa esiteltiin muotia maailman eri laidoilta, makumatka eri maiden ruokakulttuureihin, paneelikeskustelu rasismista sekä musiikki- ja tanssiesityksiä. Punaisen Ristin Meri-Lapin osasto osallistui paneelikeskusteluun rasismista, esitteli toimintaansa ja oli mukana jakamassa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen Aineen taidemuseolle. Yleisö kuvaili tapahtumaa iloiseksi ja hyvän mielen tapahtumaksi, joka tavoitti kävijöitä vauvasta vaariin.

Nuorten ja aikuisten Tunnista ja toimi -navigaattoreilla testasimme miten puutumme rasismiin ja haastoimme pohtimaan omia näkemyksiä ja toimintamalleja rasistisissa tilanteissa. Myös Lapissa navigaattoreita testailtiin muun muassa oppilaitoksilla ja nuorisotiloilla. Valtakunnallisesti navigaattoreilla oli lähes 10 000 käyttäjää. Tänä vuonna rasisminvastaisen viikon koulujen aamunavauksissa pohdittiin, miten avoimuutta, ennakkoluulojen purkamista ja rasismiin puuttumista opettelemalla koulu voi olla yhdenvertaisempi ja kivempi paikka kaikille. Aamunavaukset ovat tavoittaneet arviolta 27 700 koululaista viikon aikana.
Rasisminvastainen viikko tarjosi Lapissa monipuolisia tapahtumia, jotka edistivät kulttuurien välistä ymmärrystä ja kannustivat puuttumaan rasismiin arjessa. Jokaisella meistä on velvollisuus puuttua rasismiin, ja nuoret toivovat erityisesti aikuisten ottavan vastuun tilanteisiin puuttumisesta. Näin me Teimme Lapissa. Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille!