17.04.2024

Osaston ympäristöohjelma ohjaa vapaaehtoistoimintaa ympäristöystävällisemmäksi

Toimintamme ilmastovaikutusten arviointi ja hyvien käytäntöjen edistäminen ovat erittäin ajankohtaisia asioita niin Suomen Punaisessa Ristissä, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeessä kuin kaikissa muissakin organisaatioissa. Ympäristö- ja ilmastotavoitteet tähtäävät yhteiseen päätavoitteeseen: että elämä maapallolla olisi siedettävää ja jopa nykyistä terveellisempää ja turvallisempaa kaikille.

Suomen Punaisen Ristin keskustoimistolla, piireillä ja laitoksilla on WWF:n ympäristöjohtamisen Green Office -standardiin perustuvat ympäristöohjelmat. Ne eivät kuitenkaan kata kuin osan järjestömme toiminnasta. Järjestömme toiminnan muokkaamiseen ympäristöystävällisemmäksi tarvitaan kaikkien toiminnassamme mukana olevien panosta. Siksi meidän tulee kannustaa myös osastojamme laatimaan omat ympäristöohjelmansa.

Green Office -järjestelmä on maksullinen, kuten muutkin ulkopuolisen toimijan valvomat ympäristöjärjestelmät. HUPin Green Office -ohjelmaa koordinoiva järjestösuunnittelija Heidi Hellman halusi luoda vapaaehtoistoimijoille ilmaisen ja ruohonjuuritason toiminnan näkökulmasta laaditun ympäristöohjelman mallin, jonka toteutumista vapaaehtoiset voivat itse seurata. Heidi on suorittanut kestävän kehityksen johtamisen erikoisammattitutkinnon ja toiminut aiemmin aktiivisesti Punaisen Ristin Ilmastovaikuttajissa.

Heidi esitteli keväällä 2023 HUPin vapaaehtoiskouluttajille ympäristöystävällisen koulutustoiminnan ohjeen. Se sai innostuneen vastaanoton, ja Heidi sai toiveen kehittää myös osastoille sopivan  ympäristöystävällisen toimintaohjeen. Punaisen Ristin Ilmastovaikuttajat julkaisivat jo muutama vuosi sitten Ilmastolle ystävällisen vapaaehtoistoiminnan huonetaulun, joka ei kuitenkaan ohjaa seuraamaan ympäristötoimien kehittymistä tai toteutumista. Niinpä Heidi muotoili osastotoimintaan sopivan ympäristöohjelman mallin, jonka voi sulauttaa osaksi toiminnan suunnittelua.

Osaston ympäristöohjelman perustaminen 

Ympäristöohjelmassa toiminta pilkotaan sellaisiin osa-alueisiin, joilla on merkittäviä ympäristö- tai ilmastovaikutuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi sähkön, polttoaineen ja veden kulutus, hankinnat, ruoka, kierrätys ja lajittelu, liikkuminen sekä viestintä ja sidosryhmätoiminta. Ympäristöohjelma perustetaan lähtötilanteelle kullakin osa-alueella. Lähtötilanteen kartoitus kannattaa tehdä huolella, sillä se antaa pohjan ympäristöohjelman seurannalle ja arvioinnille. 

Kartoituksessa voi lähteä liikkeelle tarkastelemalla yhdessä osaston toimintatapoja: Kulutammeko toimitilassamme tai tapaamisissamme vettä mielin määrin vai käytämmekö vain välttämättömän määrän ja huolehdimme, ettei vettä valu hukkaan? Onko tilassamme mahdollisuus jätteiden kierrätykseen? Voisiko jotakin jätettä syntyä vähemmän, jos muuttaisimme hieman toimintatapojamme? Mahdollistammeko etäosallistumisen, entä voimmeko vähentää kertakäyttöisten tarvikkeiden ja materiaalien käyttöä viestinnässä ja kampanjoissa?

Lähtötilanteen kartoituksen jälkeen asetetaan kullekin osa-alueelle tavoitetila. Tavoitetila voi olla jo saavutettu, jolloin määritellään sitä ylläpitäviä toimia. Jos tavoitetilaan ei vielä olla päästy, määritetään sellaisia toimia, joilla tavoitetila saavutetaan.

Esimerkki osaston ympäristöohjelmasta

Ympäristöohjelmaa hallitaan tavallisesti taulukon muodossa. Taulukkomalli helpottaa ohjelman järjestelmällistä läpikäyntiä. Liitteen kartoitustaulukko on luotu Excelillä. Raporttipohjan voi kuitenkin toteuttaa ilman Exceliäkin. 

Osaston ympäristoohjelman malli-kartoitustaulukko.pdf

Taulukossa jokaista tarkasteltavaa osa-aluetta käsitellään sarakkeissa lähtötilanne (kuukausi ja vuosi), tavoitetila, suunnitellut toimenpiteet, seuranta (ajankohta kuten seuraava toiminnan vuosiraportoinnin aika). Taulukkoa käytetään etenkin alkukartoituksen, sovittujen toimenpiteiden ja seurantatiedon kirjaamiseen.

Taulukkoon voi lisätä myös perinteisen arvioinneissa käytettävän liikennevalokoodin, esimerkiksi

vihreä = tavoitetila saavutettu

keltainen = tavoitetilaan on matkaa

punainen = suuria puutteita

Ympäristöohjelmasta on helppo poimia olennainen sisältö myös osaston toimintasuunnitelmaan

On tärkeää, että osasto ottaa kantaa ympäristö- ja ilmastokestävyyteen omassa toimintasuunnitelmassaan. Mikään ohje tai malli ei päädy osaksi osaston toimintaa ellei sitä soviteta siihen vapaaehtoisten toimesta. Tärkeää on myös sopia, keiden vastuulle ympäristöohjelman seuraaminen kuuluu, ja milloin ohjelmaa seurataan. Vastuuhenkilö/-henkilöt ja seurannan ajankohta kirjataan ympäristöohjelmataulukkoon.

Ympäristöohjelmataulukkoon kirjatut, suunnitellut toimenpiteet voi lähes sellaisenaan kopioida osaston toimintasuunnitelmaan. Ympäristöohjelman voi myös lisätä toimintasuunnitelman liitteeksi. HUPin osastoille jakamassa toimintasuunnitelmapohjassa 2024 ehdotetaan myös osaston ilmastolupausta, jonka osasto voi muotoilla oman ympäristöohjelmansa tavoitteiden pohjalta.

Toimintasuunnitelman_pohja_2024-2026_osastoille_HUP.pdf

Ympäristöohjelman esitystavasta riippumatta oleellisinta on, että vapaaehtoiset ymmärtävät oman toimintansa ympäristövaikutukset, ja että osasto pystyy löytämään tapoja kehittää ja ylläpitää ilmasto- ja ympäristöystävällistä toimintaa. 

Lisätietoja:

Heidi Hellman

Järjestösuunnittelija
puh. 040 680 6675
heidi.hellman@redcross.fi