Sosionomiopiskelijan silmin: Inhimillisyyttä ja apua ilman rajoja
Olen sosionomiopiskelija, ja opinnoissani olen kiinnostunut erityisesti ihmisten kohtaamisesta, osallisuudesta ja monikulttuurisesta työstä. Tein harjoitteluni Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin toiminnassa. Harjoittelun aikana sain mahdollisuuden tutustua järjestötyöhön läheltä ja käytännössä. Kokemus sai minut pohtimaan uudella tavalla sitä, mitä auttaminen ja toisen ihmisen tukeminen voivat tarkoittaa.
Ohjaajani Milla Ukkonen oli tärkeässä roolissa kokemukseni aikana. Hänen työskentelyään seuratessani sain nähdä läheltä, miten monipuolista järjestötyö voi olla. Millan tavassa kohdata ihmiset korostuivat läsnäolo, kuunteleminen ja ihmisten erilaiset tarpeet. Samalla opin, että sosionomin työssä ei aina ole kyse valmiiden ratkaisujen tarjoamisesta, vaan myös siitä, että osaa kuunnella, ohjata ja yhdistää ihmisiä oikeanlaisen tuen ja toiminnan pariin.
Erityisesti mieleeni jäi, miten SPR:n toiminnassa pyritään ehkäisemään yksinäisyyttä ja vahvistamaan ihmisten välistä yhteyttä. Osallistuin harjoitteluni aikana Jyväskylän osaston Iltaklubiin, jossa huomasin, kuinka tärkeää ihmisille oli saada tulla paikalle, jutella muiden kanssa ja viettää aikaa yhdessä. Ulkopuolisen silmin kyse saattoi näyttää tavalliselta yhdessäololta, mutta ymmärsin, että tällainen kohtaaminen voi olla yksinäiselle ihmiselle hyvin merkityksellinen.
Sama ajatus konkretisoitui, kun SPR:llä esiteltiin ryhmä naisia, jotka olivat halukkaita toimimaan vapaaehtoisina yksinäisyyden vähentämiseksi. He olivat selvästi innostuneita ja motivoituneita auttamaan muita. Yksi heistä oli valmis soittamaan ihmiselle säännöllisesti ja keskustelemaan hänen kanssaan. Toinen taas halusi tehdä kotikäyntejä tai tavata ihmisen sovitussa paikassa ja viettää yhdessä aikaa. Tilanne pysäytti minut pohtimaan, kuinka pieneltä tällainen teko voi ulkopuolisen silmissä näyttää, mutta kuinka suuri merkitys sillä voi olla toiselle ihmiselle.
Berhanun (2018) mukaan vapaaehtoistoiminta voi vahvistaa osallisuutta ja kotoutumista. Näin tämän merkityksen myös käytännössä. Vapaaehtoistoiminta ei ole vain konkreettista auttamista, vaan myös mahdollisuuksien luomista kohtaamisille, yhteisöllisyydelle ja kuulumisen tunteelle.
Tämä kokemus sai minut pohtimaan myös itseäni tulevana sosionomina. Millan ja muiden SPR:n työntekijöiden työskentelyä seuratessani ymmärsin paremmin myös verkostotyön merkityksen. Sosionomin työssä tarvitaan asiakaskohtaamisten lisäksi yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja yhteisten ratkaisujen etsimistä.
SPR:llä vietetty aika vahvisti haluani tehdä tulevaisuudessa työtä, jossa voin kohdata ihmiset aidosti ja olla mukana rakentamassa heidän arkeensa enemmän osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Ehkä tärkein oppini oli yksinkertainen: joskus pienellä kohtaamisella voi olla toiselle suuri merkitys.
Semra Kaya
Sosionomiopiskelija