Yleiskokouksessa päätettiin Suomen Punaisen Ristin tulevien vuosien suuntaviivoista sekä valittiin järjestön korkeimmat luottamushenkilöt

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin 6.-7.6.2026 Rovaniemellä. Yleiskokous kokoontuu kolmen vuoden välein päättämään Suomen Punaisen Ristin tulevaisuuden suunnasta ja järjestön korkeimmista luottamushenkilöistä.
Yleiskokouksen osallistujat ovat järjestön paikallisosastojen ja piirien edustajia. Kaikkiaan osallistujia oli noin 580, joista äänivaltaisia edustajia oli noin 270. Varsinais-Suomen piirin osastoista yleiskokoukseen osallistui yhteensä noin kolmekymmentä henkilöä.
Yleiskokouksessa valittiin järjestön korkeimmat luottamushenkilöt
Järjestön puheenjohtajaksi valittiin pitkän uran diplomaattina ja kansainvälisen oikeuden parissa tehnyt Marja Lehto. Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä järjestön hallitukseen valittiin Tuula Oksanen. Oksanen toimii myös piirin puheenjohtajana.
– Kiitän luottamuksesta. On todella hienoa päästä yhdessä muiden hallitukseen valittujen kanssa edistämään Punaisen Ristin vaikuttavaa toimintaa. Pidän erittäin tärkeänä, että auttamistoimintamme vastaa paikalliseen tarpeeseen. Tämä edellyttää tiedon hyödyntämistä avun tarpeiden arvioinnissa. Näin varmistamme, että apu kohdentuu sinne, missä sitä eniten tarvitaan, sanoo Tuula Oksanen.
Järjestön valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Mikko Sipilä. Varsinais-Suomen piiristä valtuustoon valittiin Christina Piirainen sekä Nea Päkkilä. Varajäseniksi Varsinais-Suomen piiristä valittiin Ilse Reinholdt ja Tarja Tiitta-Nieminen.
Lisätietoa hallitus- ja valtuustovalinnoista voi lukea järjestön verkkosivujen uutisesta.
Yleiskokous hyväksyi uuden toimintalinjauksen kolmivuotiskaudelle 2027–2029
Yleiskokouksessa hyväksyttiin järjestön toimintalinjaus sekä käsiteltiin kokoukselle tehdyt aloitteet. Toimintalinjaus määrittää toiminnan suuntaviivat seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Se ohjaa Suomen Punaisen Ristin työtä paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Uutinen toimintalinjauksesta: Suomen Punainen Risti vahvistaa valmiuttaan vastata muuttuviin avun tarpeisiin
***
Lisätietoa Suomen Punaisen Ristin yleiskokouksesta.