Voisimmeko oppia neljänneltä sektorilta jotain?

Ennen korona-aikaa en edes tiennyt, että on olemassa neljäs sektori. Teköälyn mukaan neljännellä sektorilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi: (1) yksilöiden ja yhteisöjen omaehtoista kansalaistoimintaa, joka ei ole järjestäytynyttä kuten kolmas sektori, (2) verkossa tapahtuvaa aktivismia tai vapaaehtoistyötä, kuten somekampanjointia, vertaisauttamista tai yhteisöllisiä projekteja tai (3) yrittäjyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhdistämistä, kuten sosiaalisia yrityksiä tai hybridiorganisaatioita, jotka toimivat sekä liiketoiminnan että yhteiskunnallisen hyvän edistämiseksi. Korona-aikana osallistuin itsekin tällaiseen kansalaistoimintaan auttamalla nettiyhteisön kautta.

Tyttäreni matkusti yöjunalla Turusta pohjoiseen. Kymmenen jälkeen illalla sain viestin, että hän oli unohtanut puhelimen laturin kotiinsa. Mietin, että voisikohan konduktööri lainata laturia tai olisiko makuuhytin ulkopuolella vielä joku, jolta voisi kysyä apua. Ehdotin kuitenkin ratkaisuksi laturin lainaamista kaverilta Rovaniemellä. Vastaus ei kelvannut, koska akku oli jo loppumaisillaan. Yritin vielä sanoa, että matkasta selviää ilman kännykkääkin, mutta tähän en enää saanut vastausta.

Hetken kuluttua sain tyttäreltäni kuitenkin ilahtuneen viestin: hän oli saanut apua Facebookin Naistenhuone-yhteisöstä. Naistenhuone on valtakunnallinen Facebook-ryhmä, jossa ihmiset auttavat toisiaan ja keskustelevat monista aiheista. Tyttäreni oli laittanut tähän ryhmään viestin laturitarpeestaan ja täysin tuntematon henkilö toi hänelle oman varalaturinsa Tampereen juna-asemalle, jossa junalla oli pidempi pysähdys. Minua kiinnosti tietää, miten tyttäreni korvasi tämän hienon eleen. ”En mitenkään”, hän vastasi ja jatkoi: ”Naistenhuoneen idea on se, että jokainen voi auttaa ja samalla tietää, että voi itsekin saada apua, jos tarvitsee.” Minusta tämä on huikeaa! Tämä juuri on sosiaalisen pääoman eli yhteisöllisyyden suuri perusta.

Viimeisenä ajatuksena ennen nukkumaanmenoa pohdin sitä, että mistä auttamishalu oikein syntyy? Tiedän toki, että esimerkiksi Punaisessa Ristissä innostamme ihmisiä auttamaan, koska siitä tulee hyvä mieli. Toisaalta korostamme vastuutamme heikompiosaisista, siis sosiaalista vastuuta. Myös empatia ohjaa meitä auttamaan, kun näemme toisen hädän. Usein kyse on altruismista. Altruismi on pyyteetöntä auttamista, jossa auttaja ei odota mitään vastineeksi.

Herättikö tuon Naistenhuoneen auttajan se, että (1) tarve oli suhteellisen pieni ja konkreettinen, (2) tarve oli hänen mielestään tärkeä, (3) avuntarvitsija oli ”lähellä” tai se, että (4) apu oli toteutettavissa helposti? Pohdin näitä suhteessa Punaisen Ristin tavoitteeseen saada ihmisiä mukaan auttamistoimintaan, jota voi tehdä kertaluonteisestikin. Vaikka olemme tavoittaneet paljon uusia vapaaehtoisia, olemmeko oikeasti miettineet mikä toiminnassa ”herättää auttamaan” ja toisaalta miten toimintaa ja avuntarvetta voisi vielä konkretisoida, jotta saisimme lisää vapaaehtoisia.

Teksti: Tuula Oksanen
piirin puheenjohtaja
tuula.oksanen@piiri.punainenristi.fi