18.09.2025

Nälkäpäivänä voi auttaa lipaskerääjänä tai lahjoittajana

Kolme hymyilevää Punaisen Ristin liiveihin pukeutunutta henkilöä ulkona Punaisen Ristin keräyslippaat käsissään.
Kuva: Marjaana Malkamäki / Suomen Punainen Risti

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivänä kerätään varoja järjestön katastrofirahastoon. Nälkäpäivän valtakunnallinen lipaskeräys järjestetään torstaista lauantaihin 25.–27.9.2025.

Suomessa Nälkäpäivä-varoilla autetaan äkillisissä onnettomuustilanteissa, kuten tulipalossa kotinsa menettäneitä. Ulkomailla varoilla autetaan luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja.

– Punaisen Ristin kriisiauttamisella pyritään huolehtimaan ihmisten perustarpeista kuten vaatetuksen, muonituksen ja hätämajoituksen järjestämisestä, sekä tukemaan turvallisuuden tunteen palautumista. Katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla Punainen Risti on valmiina auttamaan nopeasti silloin, kun apua tarvitaan, kertoo Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin valmiuspäällikkö Tommi Virtanen.

Viime vuonna Varsinais-Suomen piirin alueella oli kolmen kampanjapäivän aikana liikkeellä yli 800 lipaskerääjää. Kaikki ovat tervetulleita keräämään, ja yksikin tunti kerääjänä on arvokas apu. Mukaan tarvitsee vain säähän sopivat ulkovaatteet sekä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.

Varsinais-Suomen piirin alueen paikalliset Nälkäpäivän keräystapahtumat löytyvät  paikkakuntahaulla Oma Punaisesta Rististä.

Lisätiedot:
Marianna Lindeman
järjestöasiantuntija
SPR Varsinais-Suomen piiri
marianna.lindeman@redcross.fi