27.09.2025

Nälkäpäivänä autetaan yhdessä

Kuva: Minna Rautanen / Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri

Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin osastoissa järjestettiin monipuolisia Nälkäpäivä-tapahtumia. Auttamiseen saattoi osallistua perinteisen lipaskeräyksen lisäksi ostamalla esimerkiksi Nälkäpäivä-leipää, hernekeittoa, ohravelliä, munkkeja ja villasukkia. Voit edelleen lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoilla autetaan niin kotimaassa kuin maailmalla. Nälkäpäivän keräystulos Varsinais-Suomessa ja valtakunnallisesti tarkentuu myöhemmin. Viime vuosina katastrofirahastosta on autettu kotimaan äkillisissä onnettomuuksissa tai häiriötilanteissa keskimäärin useammin kuin kolme kertaa viikossa.

Varsinais-Suomessa koulutetut vapaaehtoiset auttavat usein kotinsa tulipalossa menettäneitä. Apu voi olla esimerkiksi vaatteita, hygieniatarvikkeita tai henkistä tukea. Jokainen autettava kohdataan yksilönä. Maailmalla varoilla autetaan luonnonmullistusten ja konfliktien keskelle jääneitä.

– Paikallisosastojemme vapaaehtoiset keräysjohtajat organisoivat keräystapahtumat paikkakunnillaan, suuri kiitos heille ja kaikille lipaskerääjille. Nälkäpäivänä jokainen voi auttaa itselleen sopivalla tavalla kerääjänä tai lahjoittamalla, iloitsee järjestöasiantuntija Marianna Lindeman Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä.

Katastrofirahastoon voi lahjoittaa edelleen

Voit lahjoittaa katastrofirahastoon edelleen tekstaamalla SPR numeroon 16499 (15 €) tai MobilePaylla haluamasi summan numeroon 10900.

Lahjoitus tilisiirtona:
Saaja: Suomen Punainen Risti
Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73
Viite: 5173

Kaikki lahjoitusmuodot löydät osoitteesta https://www.punainenristi.fi/lahjoita 

Yhdessä autamme – kiitos avustasi!

Lisätiedot:
Marianna Lindeman, järjestöasiantuntija
marianna.lindeman@redcross.fi

Kuva: SPR Lemun osaston keräystapahtumasta.