06.10.2025

Koulujen ylijäämäruokajakelu laajenee Perniön yhtenäiskoululle ja Salon lukioon – vapaaehtoisia tarvitaan

Kaksi hymyilevää Punaisen Ristin vapaaehtoista jakamassa koulun ylijäämäruokaa.
Kuva: Miika Norro / Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri

Salon kaupunki ja Punainen Risti laajentavat koulujen ylijäämäruokajakoa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset alkavat jakaa Salon lukion sekä Perniön yhtenäiskoulun ylijäämäruokaa marraskuun alkupuolella. Ruokaa on jaettu keväästä 2025 lähtien Hermannin ja Armfeltin kouluilla, joissa jakelu jatkuu ennallaan. Ruokajaon tarkoituksena on vähentää ruokahävikkiä jakamalla ruoka heti koululounaan päätyttyä asiakkaiden omiin astioihin. Ruokajaon aloituksesta tiedotetaan lokakuun loppupuolella osoitteessa ruoka-apu.fi ja Salon kaupungin sivuilla


Uusille kouluille, etenkin Perniöön, tarvitaan vapaaehtoisia jakamaan ruokaa. Kyseessä on mukava ja helppo, mutta merkityksellinen tehtävä. Vapaaehtoistehtävään osallistuminen ei vaadi pitkää koulutusta tai sitoutumista ja vuoroja voi varata oman aikataulun mukaan. Yksi vuoro kestää noin tunnin.

– Ylijäämäruokajako on konkreettinen tapa jakaa hyvää ja olla läsnä ihmisten arjessa. Salossa vapaaehtoiset ovat iloinneet erityisesti kohtaamisista, joita syntyy ruokaa jaettaessa. Monelle on myös tärkeää, ettei ruoka mene hukkaan. Nyt etsimme uusia vapaaehtoisia myös Perniöön. Tule rohkeasti kokeilemaan, kannustaa Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin asiantuntija Miika Norro.

Perehdytys vapaaehtoisille – ilmoittaudu mukaan

Tehtävään järjestetään lyhyt perehdytys. Perehdytystilaisuudet järjestetään:

Salon lukion ruokasalissa (Kaherinkatu 2) – keskiviikkona 22.10. klo 13.00
Perniön yhtenäiskoulun ruokasalissa (Erveläntie 1) – torstaina 23.10. klo 13.30

Osallistuminen perehdytykseen ei velvoita aloittamaan vapaaehtoisena, mutta antaa hyvän mahdollisuuden tutustua toimintaan. Vapaaehtoiseksi haluavia pyydetään ilmoittautumaan Miika Norrolle (miika.norro@redcross.fi / 040 4895754) viimeistään maanantaina 20.10.2025.

Lisätiedot:
Miika Norro,
asiantuntija Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri
miika.norro@redcross.fi

 

Punaisen Ristin koulujen ylijäämäruokajako Varsinais-Suomessa

Vuonna 2024 Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakoivat koulujen ylijäämäruokaa 11 kunnan alueella (Aura, Kaarina, Lieto, Masku, Naantali, Nousiainen, Raisio, Salo, Sauvo, Turku ja Uusikaupunki). Ylijäämäruokajaossa  tilastoitiin 49 880 käyntikertaa. Ruokaa jaettiin yhteensä arviolta 107 000 annosta.