
Saanko auttaa -kampanja
Punaisen Ristin Saanko auttaa -kampanja toteutetaan yhteistyössä koulujen kanssa, ja se on suunnattu alakoulujen 3.-luokkalaisille. Kampanjassa harjoitellaan kaveritaitoja sekä innostetaan ja rohkaistaan oppilaita tekemään pieniä auttamistekoja arjessa. Pienillä teoilla voidaan tuoda iloa ihmisille kotona, koulussa, naapurustossa ja harrastuksissa.
Oppitunnin mittaisella Saanko auttaa -kouluvierailulla kerrataan ja opetellaan vuorovaikutus- ja kaveritaitoja sekä saadaan ohjeet Saanko auttaa -tehtävien tekemiseen. Oppitunnin jälkeen oppilaat toteuttavat muutaman viikon ajan auttamistekoja haluamallaan tavalla. Auttamismahdollisuuksia kohdataan päivittäin. Näitä voivat olla esimerkiksi oven avaaminen, ruoanlaitto, kauppakassien kantaminen, läksyissä auttaminen, roskapussin vieminen tai siivoaminen. Myös kuulumisten kysyminen tuo iloa ja vahvistaa välittämisen kulttuuria.
Oppilaat kirjaavat auttamispäiväkirjaan, ketä he auttoivat, miten he auttoivat ja miltä auttaminen tuntui sekä heidän omasta että autettavan mielestä. Tämän jälkeen auttamisteoista valitaan yksi tai useampi, jotka kuvataan luovalla tavalla. Työ voi olla esimerkiksi valokuva, juliste, sarjakuva, video tai yhdessä tehty näytelmä – vain mielikuvitus on rajana.
Päätöstilaisuudessa jaetaan kokemuksia auttamisesta
Kampanjan päätöstilaisuus järjestetään noin 2–3 viikon kuluttua aloitusoppitunnista. Tilaisuudessa kerrotaan esimerkkejä oppilaiden toteuttamista auttamisteoista ja keskustellaan heidän kokemuksistaan. Samalla kerrataan, miksi toisten auttaminen on tärkeää. Toisten huomioiminen ja mukaan ottaminen ovat tärkeitä taitoja, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja ehkäisevät yksinäisyyttä. Toiveena on, että kampanjassa opitut taidot kantavat nuoruuteen ja aikuisuuteen asti.
Saanko auttaa -kouluvierailuja toteuttavat Punaisen Ristin vapaaehtoiset. Vapaaehtoiset saavat tukea kouluvierailujen toteuttamiseen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä Anne Formalta.
Lisätiedot:
Anna Forma, asiantuntija – lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn projekti
040 511 7085 / anne.forma@redcross.fi
Kampanja kannustaa oppilaita huomaamaan toiset ja tekemään pieniä arjen auttamistekoja, jotka tuovat iloa ja apua.