23.10.2025

Yhdeksänkymmentä vuotta toimintaa – juhlaa ja Actionia

Kuva: Jan Bergman / Finlands Röda Kors Åbolands distrikt

Turunmaan piiri täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuotta on vietetty retkien, Action90-messutapahtuman ja gaalaillallisen merkeissä.

Punaisen Ristin historia Turunmaalla alkoi jo vuonna 1914, kun sodan uhka herätti tarpeen organisoitua. Turkulaisia kehotettiin varautumaan hankkimalla tarvikkeita ja kouluttamalla vapaaehtoisia auttajia.

Vuonna 1935 Suomen Punainen Risti uudelleenorganisoitiin jonka seurauksena useat nykyiset piirit perustettiin. Samalla syntyi myös Turunmaan piiri, joka tänä vuonna juhlii 90 vuoden toimintaa – vaikka monet asiat saivat alkunsa jo aiemmin.

"Auttamisen tavat ovat muuttuneet, mutta avun tarpeet ovat pitkälti samoja kuin ennenkin", sanoo Turunmaan piirin toiminnanjohtaja Annalena Sjöblom. "Tavoitteena on edelleen auttaa kaikkein haavoittuvimpia ja ylläpitää valmiutta."

Juhlavuoden aikana on järjestetty retkiä paikkoihin, jotka kuvaavat Punaisen Ristin nykytoimintaa. Kiinnostuneet ovat päässeet tutustumaan muun muassa vastaanottokeskukseen, Taalintehtaan Återbruketiin ja nuorten turvataloon.

Action90-messuilla esiteltiin toimintaa

Juhlavuosi huipentui 18. lokakuuta juhlapäivään, johon kuului messutapahtuma ja juhlaillallinen. Päivällä järjestettiin Action90-messut Kårenilla, jossa esiteltiin Punaisen Ristin eri toimintamuotoja. Osallistujat pääsivät muun muassa harjoittelemaan elvyttämistä ja tutustumaan nallesairaalaan.

Suurinta kiinnostusta herätti kuitenkin Solferino-pakohuone, jossa osallistujat ratkaisivat ryhmässä pulmia löytääkseen Punaisen Ristin periaatteet.

Juhlapuheita ja tanssia

Juhlapäivä päättyi juhlaillalliseen, jossa piirin vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit nauttivat hyvästä ruoasta ja Axelbandetin musiikista.

Illallisen aikana kuultiin myös juhlapuheita. Pääsihteeri Eero Rämö muistutti puheessaan, että järjestöä on uudistettava maailman ja avuntarpeiden muuttuessa.

Juhlassa nostettiin esiin myös piirin aktiiviset osastot. Iniön osasto sai kiertopalkinnon, sillä se on tänä vuonna rekrytoinut suhteellisesti eniten uusia jäseniä.

 

Kuvia Action90-messuilta, foto Jan Bergman / SPR Turunmaan piiri

 

 

 

 

 

 

 


 

Kuvia gaalaillalliselta, foto Jan Bergman / SPR Turunmaan piiri