Inhimillinen kohtaaminen oli kaikkein tärkeintä, kun Hanne ja Jan menettivät kotinsa Nauvossa

Oli lämmin ja tyyni ilta pari päivää ennen juhannusta, kun katastrofi kohtasi Hanne ja Jan Heikkilää. He nukkuivat juuri valmistuneessa talossaan, kun Mimosa-koira alkoi käyttäytyä levottomasti ja yritti herättää heidät keskellä yötä.

Hanne, Jan ja Mimosa-koira pääsivät ulos talosta alle minuutissa, mutta tuli oli jo levinnyt laajalti, eikä taloon voinut enää palata. Kun pelastajat saapuivat noin puoli tuntia myöhemmin, talosta ei ollut juuri mitään jäljellä. Tuli oli niin voimakas ja levisi niin nopeasti.

– Seisoimme naapurin laiturilla ja odotimme palokuntaa. Vaikka taloon oli matkaa, kuumuuden tunsi selvästi, kertoo Jan Heikkilä.

Koti tuhoutui täysin

Hanne ja Jan olivat juuri saaneet uuden talonsa valmiiksi. Suunnitelmissa oli viettää eläkepäiviä Nauvossa. Paperityöt vapaa-ajan asunnon muuttamiseksi vakituiseksi kodiksi olivat käynnissä, ja lähes kaikki heidän tavaransa oli jo siirretty uuteen kotiin. Entinen kotikin oli laitettu jo myyntiin.

Tulipalossa Hanne ja Jan menettivät kaikki tavaransa. Mitään ei voitu pelastaa. Mukaan he saivat vain koiran ja yhden puhelimen – kaikki muu tuhoutui. Muutamaa päivää myöhemmin he saivat käydä palopaikalla katsomassa mitä talosta oli jäljellä. He löysivät vihkisormuksensa siltä paikalta, jossa yöpöydät olivat olleet. Vähän sulaneina, mutta korjattavissa.

Tulipalon jälkeiset tunnit ja päivät olivat sekavia ja epävarmuuden täyttämiä. Koska Hannella ja Janilla ei ollut pankkikortteja tai henkilöllisyystodistuksia, käytännön asioiden hoitaminen oli erittäin vaikeaa. Ystäviltä piti lainata rahaa ja monessa eri paikassa piti käydä selvittämässä asioita.

Tärkeä inhimillinen kohtaaminen

Muutama tunti tulipalon jälkeen Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset ottivat yhteyttä Hanneen ja Janiin. He tarjosivat henkistä tukea ensimmäisessä shokissa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset veivät myös Hannen ja Janin hankkimaan uusia vaatteita ja kodintarvikkeita.

– Kaiken hälinän jälkeen oli valtavan helpottavaa, kun Punaisen Ristin auttajat astuivat kuvaan, sanoo Hanne. Pystyimme kertomaan, mitä oli tapahtunut ja miltä meistä tuntui. Punaisen Ristin auttajat eivät voivotelleet eivätkä tuominneet. He osasivat kuunnella, kertoo Hanne Heikkilä.

– Saimme myös apua vaatteiden ja hygieniatuotteiden hankinnassa sekä hyviä vinkkejä jatkoavun ja viranomaisyhteyksien suhteen. Jopa Mimosalle saatiin uudet valjaat.  Punaisen Ristin auttajien apu oli korvaamatonta.

– Juuri siinä hetkessä inhimillinen kohtaaminen oli äärimmäisen tärkeää. Olimme olleet tekemisissä monien viranomaisten kanssa, mutta vasta kun Punaisen Ristin vapaaehtoiset tulivat, tunsimme että joku todella välitti siitä, miten me siinä tilanteessa pärjäsimme.

Voi tapahtua kenelle tahansa

Palotutkinnassa kävi myöhemmin ilmi, että tulipalo sai alkunsa jääkaapin kompressorista. Voimakas palo oli tuhonnut palovaroittimet. Hanne ja Jan eivät olisi voineet valmistautua mitenkään tai tehdä mitään toisin – kyse oli yksinkertaisesti huonosta tuurista.

Hanne miettii joskus, miksi juuri heille kävi näin ja kuinka pahasti olisi voinut käydä, ellei Mimosa olisi heitä silloin herättänyt.

En olisi itse koskaan uskonut, että minä olen se, joka tarvitsee apua.

– Koskaan ei voi tietää, kenelle ja missä tällainen onnettomuus sattuu. En olisi itse koskaan uskonut, että minä olen se, joka tarvitsee apua, sanoo Hanne.

Punainen Risti auttaa Katastrofirahaston kautta

Viveca Pyy oli yksi vapaaehtoisista, jotka auttoivat Hannea ja Jania heti palon jälkeen. Viveca on Punaisen Ristin vapaaehtoinen ja koulutettu henkisen tuen antaja. Mukanaan hänellä oli Stig Hågensen, joka vastaa kotimaan avusta Punaisen Ristin Paraisten osastossa.

Viveca kertoo, että kun tehtävä tulee, paikalle lähtee aina kaksi vapaaehtoista. Ainakin toisella tulee olla henkisen tuen koulutus suoritettuna. Joskus tarvitaan pelkästään aineellista kotimaan apua, joskus myös henkistä tukea.

– Kotimaan apu tarkoittaa, että voimme käyttää Punaisen Ristin Katastrofirahaston varoja paikallisen onnettomuuden sattuessa. Rajoituksia toki on, mutta käytännössä voimme auttaa hankkimaan arjessa tarvittavia asioita, kertoo Viveca.

– Kyse voi olla vaatteista, hygieniatuotteista tai vaikka koiran tarvikkeista. Joskus autamme myös miettimään, mitä kaikkea siinä tilanteessa voikaan tarvitaan. Kun on järkyttyneessä tilassa, ei välttämättä osaa ajatella mitä kaikkea arjessa tarvitseekaan. Mutta kukaan ei voi kulkea yöpaidassa kunnes vakuutusyhtiöltä alkaa tulla korvausrahoja.

Hanne ja Jan eivät olleet koskaan kuulleet, että Nälkäpäivänä kerättyjä varoja voidaan käyttää myös Suomessa.

– Valitettavasti aika moni ei sitä tiedä, sanoo Annalena Sjöblom, Punaisen Ristin Turunmaan piirin toiminnanjohtaja. Silti kotimaan apua tarvitaan useita kertoja vuodessa. Kyse voi olla tulipalosta tai muusta tilanteesta, jossa joku menettää kaiken. Silloin Punainen Risti voi auttaa Nälkäpäivän keräysvaroilla.

– Nälkäpäivänä keräämme rahaa ikään kuin varastoon. Niin että sitä voidaan jakaa nopeasti silloin kun jotain tapahtuu – joko kotimaassa tai ulkomailla, muistuttaa Annalena Sjöblom.

Sekä aineellista että henkistä apua

Viveca Pyy kuuluu myös Turunmaan piirin psykososiaalisen tuen ryhmään. Hän kertoo, että ryhmään otetaan yhteyttä, kun joku kokee suuren ja mullistavan tapahtuman tai akuutin kriisin.

– Kyse voi olla kodin menetyksestä, kuten tässä tapauksessa, mutta myös esimerkiksi äkillisestä kuolemasta tai läheltä piti -tilanteesta.

– Voimme mennä autettavan kotiin tai järjestää tukipisteen, johon useampi henkilö voi tulla puhumaan. Näin toimitaan jos tragedia vaikuttaa suurempaan ihmisryhmään tai koko yhteisöön, kertoo Viveca.

– Henkilökohtaisesti minulle on todella merkityksellistä että voin olla mukana tässä toiminnassa. Saan itse niin paljon, kun voin olla mukana auttamassa silloin kun apua eniten tarvitaan.

Pienin askelin eteenpäin

Hanne ja Jan toipuvat pikkuhiljaa tulipalon aiheuttamasta raskaasta taakasta. He suunnittelevat uuden kodin rakentamista Nauvon tontille. Monet asiat tuntuvat kuitenkin vielä raskailta, ja tulipalo muistuttaa jatkuvasti itsestään. Myös stressioireet, kuten univaikeudet ja keskittymisvaikeudet, vaivaavat edelleen.

– Kaikki se, mitä minä olen ollut, on nyt poissa, Hanne sanoo. Kaikki muistoesineet, koko meidän yhteinen historiamme. Sitä emme saa takaisin.

– Olemme kuitenkin erittäin kiitollisia saamastamme avusta. Kyllä tästäkin voi rakentaa uuden elämän. Pikkuhiljaa.

Lisää Nälkäpäivästä!

Fia Saaristo

Viestinnän ja järjestökehityksen suunnittelija

puhelin 040 352 9375
s-posti fia.saaristo@redcross.fi