Ruoka-aputoiminta
Oulun piirin osastot toteuttavat ruoka-aputoimintaa eri tavoin eri paikkakunnilla tarpeen mukaan. Ruoka-apu voi olla esimerkiksi kaupan hävikkiruokien tai koulun ylijäämäruoan jakoa, erilaisia ruoka-aputapahtumia tai terveyspisteruokailuja.
SPR ruoka-aputoiminta on alkanut Oulussa jo vuonna 2013 ja tällä hetkellä säännöllisesti toimivia ruokajakoja on kaksi, vuoroviikoin Toppilassa ja Kastellissa. Toppilassa parittomien viikkojen maanantaina ja Kastellissa parillisten viikkojen torstaina. Jaettava ruoka on pääosin kaupoista lahjoituksena saatavaa Prikka-hankkeen toimittamaa hävikkiruokaa sekä yksittäisiä yritysten ruokalahjoituksia. Ruoka-aputoiminta on SPR Oulun osaston vapaaehtoisten toteuttamaa toimintaa.
Lisätietoa paikkakuntasi ruoka-avusta saat tästä.
Toimintaan osallistuaksesi et tarvitse aiempaa kokemusta ruokahuollosta vaan saat tehtävään tarpeellisen opastuksen ja koulutuksen. Jokainen on tervetullut vapaaehtoiseksi, kiinnostus ruoka-aputoimintaa kohtaan riittää. Meillä myös tuettu vapaaehtoistyö on mahdollista.
Jos kiinnostuit toiminnasta, teethän profiilin Omaan ja sinuun otetaan yhteyttä omasta osastostasi.
Lisätietoa:
Pia Jylänki
Suunnittelija, Ruokaa ja osallisuutta -hanke
040 147 9350
pia.jylanki@punainenristi.fi
Oulun piirissä toimii muonitusryhmä, joka on liikkuva koulutetuista ruoka-avun vapaaehtoisista koostuva ryhmä. Ryhmä järjestää yhteisöllisiä ruokailuja SPR ruoka-avussa sekä erilaisissa tapahtumissa. Toiminta on kaikille avointa ja vapaaehtoiseksi voivat tulla kaikki asiasta kiinnostuneet.
Muonitusryhmä on osa Oulun piirin valmiutta ja heistä on muodostettu hälytysryhmä.
Ruokaa ja osallisuutta -hanke (2022–2024) on kolmivuotinen STEA:n (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) rahoittama ja Punaisen Ristin toteuttama projekti, jonka tavoitteena on kehittää ruoka-avun oheistoimintaa paremmin avunsaajien tarpeita vastaavaksi.
Hankkeessa kehitetään osallisuutta lisäävää, yhteisöllisyyttä vahvistavaa ja hyvinvointia edistävää tukea ruoka-aputoiminnan yhteyteen tuetun vapaaehtoistoiminnan avulla, avunsaajia osallistaen ja heidän kokemusasiantuntijuuttaan hyödyntäen.
Tavoitteena on suunnitella, kehittää ja toteuttaa toimintaa yhdessä ruoka-apua saavien kanssa yhteisölähtöisen toiminnan menetelmiä hyödyntäen. Tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoistoiminnan kautta merkityksellisiä toiminnan ja osallistumisen paikkoja sekä kehittää uusi Ruoka-apulähettiläs -malli yhdessä ruoka-avun kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Ruoka-avun yhteyteen kehitetään ruoka-avun asiakkaiden tarpeisiin laaja-alaisesti vastaavaa tukea, tarjotaan tietoa ja koulutuksia sekä järjestetään kohtaamispaikkatoimintoja, tietoiskuja sekä yhteisöllisyyttä tukevaa ryhmätoimintaa.
Hankkeessa tehdään tiivistä verkostoyhteistyötä Punaisen Ristin eri toimintamuotojen, muiden ruoka-aputoimijoiden, sosiaali- ja terveysjärjestöjen, seurakuntien sekä kuntien kanssa mm. koulutusten ja eri tukitoimintojen järjestämisessä sekä palveluiden ääreen ohjaamisessa.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Punaisen Ristin keskustoimiston sekä Lapin, Länsi-Suomen, Oulun, Satakunnan ja Savo-Karjalan piirien kanssa. Hankkeen mallit ja materiaalit levitetään valtakunnalliseen käyttöön.