
Henkinen tuki
Henkinen tuki on osana kaikkea Punaisen Ristin toimintaa. Sen perusperiaatteena on turvallisuuden tunteen luominen tai sen palauttaminen. Keskeisiä keinoja ovat rauhallinen läsnäolo, kuuntelu, yhteydenoton luominen lähiomaisiin ja jatkoapuun ohjaaminen.
Henkisen tuen osaajaksi vapaaehtoisemme voivat kouluttautua suorittamalla koulutuksemme. Henkisen tuen vapaaehtoiset voivat kohdata tukea tarvitsevia kaikessa vapaaehtoistoiminnassamme ruoka-avusta ensiaputoimintaan. Voit toimia henkisen tuen vapaehtoisena suoritettuasi henkisen tuen peruskurssin. Lisätietoa järjestettävistä koulutuksista löydät Omasta.
Henkisen tuen hälytysryhmät
Oulun piirin alueella toimii 4 henkisen tuen hälytysryhmää. Alueelliset hälytysryhmät ovat: Oulun, Kainuun, Koillismaan sekä Jokilaaksojen alueilla. Ryhmään kuuluvat koulutetut vapaaehtoiset ovat hälytettävissä toimimaan viranomaisten tukena tilanteissa, joissa on tarvetta henkiselle tuelle, esimerkiksi kriisi- ja onnettomuustilanteissa uhrien ja heidän omaisten tueksi tai kadonneiden ihmisten etsintöihin omaisten tueksi.
Haluaisitko olla se ihminen, joka tuo turvallisuuden tunnetta ja auttaa ensihädässä? Tule mukaan hälytysryhmäämme!
Ryhmään mukaan päästäkseen edellytämme tavanomaisia vuorovaikutustaitoja, stressinsietokykyä sekä valmiutta joustavaan ja äkilliseen toimintaan. Lisäksi pääsyvaatimuksena on täysi-ikäisyys sekä henkisen tuen perus- ja jatkokurssit. Ryhmän toiminnasta kiinnostuneiden kanssa käydään soveltuvuuskeskustelu, jossa arvioidaan yhdessä vapaaehtoisen kanssa valmiuksia ja sitoutumista toimia ryhmässä.
Halutessasi mukaan, ole yhteydessä piirin työntekijään.
Nuorille suunnattu verkkoapu Sekaisin -chat tarjoaa vapaaehtoisilleen oman koulutuspolun. Lue lisää täältä.
Ota yhteyttä:

Jenni Hartikainen
Sosiaalitoiminnan suunnittelija
040 418 1145
jenni.hartikainen@punainenristi.fi
Ota yhteyttä myös ruoka-apuun liittyvissä asioissa.