Vapaaehtoistoiminta on yksi vaikuttava ratkaisu yksinäisyyteen

Yksinäisyys on monimutkainen ja monitahoinen ongelma. Silti siihen on olemassa ainakin periaatteessa yksinkertainen ratkaisu: yhteys toisiin ihmisiin.

Punaisen Ristin ystävätoiminta on vaikuttavaa ja sen kautta on autettu tuhansia yksinäisyyttä kokevia ihmisiä. Meillä ja monissa muissakin järjestöissä tehdään tärkeää yksinäisyystyötä: löydetään kahdenvälisiä ystävyyksiä, järjestetään kohtaamispaikkoja, yhteisöruokailuja, vertaisryhmiä, ystäväkahviloita ja saattajatoimintaa. Näissä kaikissa keskeisessä roolissa toimivat vapaaehtoiset.

Osa vapaaehtoisista voi itsekin kokea yksinäisyyttä. Into vapaaehtoistyöhön voi syntyä elämän taitekohdassa, jossa useille meistä yksinäisyys tulee tutuksi, esimerkiksi eläkkeelle jääminen, avioero, muutto tai läheisen kuolema. Monet tutkimukset osoittavat, että hyvän tekeminen muille lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta ja vähentää yksinäisyyttä.

Vapaaehtoistoiminnassa onkin kiinnostava mahdollisuus: ihminen voi tulla mukaan paitsi auttamaan muita myös löytämään itselleen yhteisön, mielekästä tekemistä ja kokemuksen siitä, että kuulun johonkin, ja että minun olemassaolollaan on merkitystä toisille. Vapaaehtoistoiminta voi tarjota tähän luontevan väylän.

Tutkimuksista tiedetään, että yksinäisyys vaikuttaa syvällisesti siihen, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee sosiaalista vuorovaikutusta. Yksinäisen ihmisen huomio voi herkistyä hylkäämisen merkeille. Hän saattaa odottaa tulevansa torjutuksi, vaikka toinen ihminen ei sitä tarkoittaisi. Tämä voi tehdä kotoa lähtemisestä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta entistä vaikeampaa.

Yksinäisyyden paradoksi onkin se, että se vaikeuttaa juuri sen asian löytämistä, jota ihminen kaikkein eniten kaipaa: yhteyttä toisiin ihmisiin. Siksi ei riitä, että sanomme yksinäiselle: ”lähde mukaan toimintaan” tai ”juttele vieraille ihmisille”. Meidän on tärkeää luoda paikkoja ja yhteisöjä, joihin on turvallista tulla myös silloin, kun sosiaaliset tilanteet tuntuvat vaikeilta.

Vapaaehtoistoiminta voi olla yksi tällainen paikka ja yksinäisyyden näkökulma on tärkeä huomioida myös silloin kun kohtaamme uusia vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyössä yhteys toisiin ei synny vain siitä, että tullaan paikalle, vaan yhteisen tekemisen kautta. Jokaisella on oma tehtävänsä ja oma panoksensa. Yksinäisyyttä kokeva vapaaehtoinen ei tule paikalle vain siksi, että on yksinäinen, vaan siksi, että hänellä on jotain annettavaa.

Ehkä juuri siinä piilee yksi vapaaehtoistoiminnan suurimmista voimista yksinäisyyden vähentämisessä: kun autan toista, voin samalla löytää itselleni yhteisön. Kun joku tarvitsee minua, voin itse kokea olevani tarpeellinen.

Ja joskus ensimmäinen askel ulos omasta yksinäisyydestä ei olekaan se, että joku tulee auttamaan minua – vaan se, että löydän paikan, jossa voin auttaa jotakuta toista.