Ystävätoiminnan ytimessä

Tein toisen ja kolmannen harjoitteluni Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin sosiaalisen hyvinvoinnin yksikössä, Ystävätoiminnassa. Tässä jälkimmäisessä teemana oli viestintä ja verkostotyö – kaksi aluetta, jotka osoittautuivat yllättävän monipuolisiksi ja keskeisiksi järjestötyön arjessa. Tällä kertaa pääsin syventämään osaamistani erityisesti yksinäisyystyön näkökulmasta ja tarkastelemaan, miten viestintä ja vapaaehtoistoiminta kietoutuvat toisiinsa. Tässä kirjoituksessa avaan, mitä opin ja millaisia oivalluksia harjoittelu herätti. 

Viestintä järjestössä – oikeiden ihmisten tavoittamista ja yhteisöllisyyttä 

Harjoitteluni aikana opin, että järjestöviestintä on paljon muutakin kuin tiedotteita ja somepäivityksiä. Se on ennen kaikkea oikeiden ihmisten tavoittamista oikealla tavalla ja luottamuksen rakentamista jokaisessa yhteydenotossa. Pääsin tutustumaan siihen, miten Punaisella Ristillä ilmoitetaan tapahtumista, mitä viestintäkanavia käytetään ja miksi kohderyhmän tunnistaminen on tärkeää. 

Yksi harjoitteluni kohokohdista oli ystävänpäiväkampanja, jossa soitimme vapaaehtoisvoimin Mitä kuuluu -puhelun kaikille ystäväasiakkaille. Kampanja oli onnistunut ja itselleni se oli yhteisöllinen ja opettavainen kokemus, joka konkretisoi viestinnän merkityksen osallisuuden vahvistajana. Opin myös, että aina kun viestimme vapaaehtoisten rekrytoinnista, se tuo mukanaan myös uusia avun tarvitsijoita – ja tämä tasapainottelu on järjestötyössä jatkuva haaste. 

Yhteydenpitoa ja yhdistämistä – ystävätoiminnan ja yksinäisyystyön arki 

Keskeinen osa harjoitteluani oli yhteydenpito vapaaehtoisiin ja ystäväasiakkaisiin. Opin, kuinka tärkeää on kuunnella, myötäelää ja olla aidosti läsnä, sillä tämä yhteydenotto voi olla asiakkaalle päivän merkityksellisin hetki. Pääsin myös yhdistämään vapaaehtoisia ja ystävää kaipaavia ihmisiä toisiinsa, mikä opetti paljon sensitiivisyydestä ja oikeanlaisen kohtaamisen merkityksestä. 

Ystävätoiminnassa tehdään konkreettista yksinäisyystyötä, ja sen äärellä koin harjoittelun aikana suuria tunteita. Monesti tunsin surua ihmisten yksinäisyydestä ja haastavista elämäntilanteista, mutta myös iloa ja onnistumista, kun sopiva ystäväpari löytyi ja kuulin, miten molemmat osapuolet ilahtuivat siitä. Erityisen koskettavaa oli kuulla ystävyyssuhteista, jotka ovat jatkuneet pitkään ja tuoneet pysyvää merkitystä molempien elämään. 

Kun jokaiselle ei löydy ystävää – ystävätoiminnan arjen haasteita

Ystävätoiminnan arjessa on myös haasteita, joista yksi näkyvimmistä on sopivien ystäväparien löytäminen. Joillain asuinalueilla vapaaehtoisia on huomattavasti vähemmän kuin ystävää toivovia, ja esimerkiksi yksinäisiä ikäihmisiä on paljon. On turhauttavaa, kun ei pysty löytämään ystävää kohtuullisessa ajassa kaikille, vaikka tarve olisi suuri ja kiireellinen.
 
Tämä epäsuhta korostaa sitä, miten tärkeää vapaaehtoisten rekrytointi on – ja samalla se muistuttaa, että jokainen vapaaehtoiseksi ryhtyvä voi muuttaa jonkun elämän. Haasteista huolimatta työ on palkitsevaa ja tuntuu merkitykselliseltä. 

Verkostotyö – oppia Järjestöpäiviltä ja kentältä 

Verkostotyö konkretisoitui minulle erityisesti Järjestöpäivillä ja muissa tilaisuuksissa, joihin pääsin osallistumaan harjoitteluni aikana. Huomasin, että verkostot syntyvät ennen kaikkea ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta: kuuntelemisesta, avoimuudesta ja yhteisen tavoitteen löytämisestä. On ollut hienoa päästä kokemaan olevansa osa suurempaa kokonaisuutta. 

Verkostotyö ei ole vain kokouksia ja sopimuksia, vaan jatkuvaa dialogia ja halua rakentaa jotain yhdessä. Se on myös tärkeä osa yksinäisyystyötä, sillä yhteistyön kautta voidaan tavoittaa ihmisiä, jotka muuten jäisivät näkymättömiin. 

Miksi opiskelijoita kannattaa ottaa harjoitteluun? 

Uskon, että opiskelijoiden ottaminen harjoitteluun hyödyttää järjestöjä monella tavalla. Opiskelijat tuovat mukanaan uusia näkökulmia ja ajankohtaista osaamista, ja samalla he saavat mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti ja verkostoitua työelämään.

Harjoitteluni aikana koin, että minuun luotettiin ja minulle annettiin tilaa kokeilla – ja juuri se teki oppimisesta merkityksellistä. 

Lopuksi – mitä otan mukaani? 

Lähden harjoittelusta haikein mielin, sillä se on ollut kokonaisuudessaan ainutlaatuinen kokemus. Mieleeni on jäänyt erityisesti työ vapaaehtoisten ystävävälittäjien kanssa – he ovat ottaneet minut osaksi yhteisöään, ja heidän kanssaan työskentely on ollut inspiroivaa. On myös ollut mieltä lämmittävää, miten minut otettiin heti alusta saakka osaksi HUPin työyhteisöä. 

Otan mukaani konkreettisia viestinnän ja verkostotyön taitoja, mutta ennen kaikkea syvemmän ymmärryksen siitä, miten tärkeää kohtaamisen äärelle pysähtyminen on järjestötyössä. Punainen Risti on ollut harjoittelupaikkana monipuolinen, ja siellä on ollut vahva yhdessä tekemisen henki. Harjoittelu vahvisti tunnetta siitä, että olen oikealla alalla ja että yhteisöpedagogina voin tulevaisuudessa olla mukana vähentämässä yksinäisyyttä ja rakentamassa kohtaamisen tiloja, joissa jokainen tulee nähdyksi omana itsenään. 

Minttu Kaasinen
Yhteisöpedagogiopiskelija, HUMAK

Kirjoittaja teki harjoittelujensa myötä vaikuttavaa ja konkreettista työtä yksinäisyyden vähentämiseksi. Oli iso ilo saada Minttu osaksi yhteisöämme!