Viestinnän ja verkostotyön oppeja harjoittelusta

Senjamiia Talasniemi pääsi tutustumaan työharjoittelunsa aikana viestintään ja verkostotyöhön Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin (HUP) SuomiKamu-toiminnassa, piirin maahanmuuttotyön suunnittelijan ohjauksessa. Nyt harjoittelunsa lopulla Senjamiia kertoo kokemuksestaan ja siitä, mitä ehti harjoittelun myötä oppia.
Pääsin tutustumaan työharjoitteluni aikana miltä näyttää viestintä ja verkostotyö Punaisen Ristin arjessa. Kokemus opetti ettei viestintä ole vain tiedon jakamista, vaan se on luottamuksen ja yhteyksien rakentamista.
Olen yhteisöpedagogiopiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja suoritan parhaillaan kolmatta opintovuottani. Suuntaudun järjestötyöhön, ja tänä syksynä olen saanut mahdollisuuden toteuttaa viestinnän ja verkostotyön työharjoittelun Suomen Punaisella Ristillä Helsingin ja Uudenmaan piirintoimistolla. Harjoitteluni aikana olen päässyt tutustumaan erityisesti SuomiKamu-ystävätoimintaan, joka tukee maahanmuuttaneiden kotoutumista ja osallisuutta. Toiminnassa yhdistetään hiljattain Suomeen muuttaneita ja paikallisia vapaaehtoisia ystäväpareiksi.
Viestinnän opit
Työtehtäviini on kuulunut muun muassa vapaaehtoisten rekrytointiin liittyvää markkinointia, somejulkaisujen suunnittelua sekä muita viestinnän tehtäviä. Näiden kautta olen oppinut valtavasti viestinnästä ja sen merkityksestä järjestötyössä.
Minulle selkiintyi, kuinka tärkeää on tunnistaa kohderyhmä, jotta löytää oikean tavan ja kanavan tavoittaa ihmisiä. Viestinnässä korostuvat ilmaisutapa ja sensitiivisyys – yksittäisillä sanoilla voi olla suuri merkitys, kun halutaan rakentaa luottamusta ja vuorovaikutusta. Hyvä muistutus itselleni oli myös se, että viestintä ei rajoitu sähköposteihin ja sosiaaliseen mediaan, vaan kasvokkaiset kohtaamiset tekevät viestinnästä vaikuttavampaa ja antavat toiminnalle kasvot.
Vapaaehtoistyö on voimavara
Vapaaehtoistyö on Punaisen Ristin toiminnan ydin. Ilman vapaaehtoisia järjestö ei voisi toteuttaa tehtäväänsä. Vapaaehtoistyö on sekä yksilölle että yhteiskunnalle arvokas voimavara, joka vahvistaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä.
Vapaaehtoistyössä näkyvät vahvasti Punaisen Ristin seitsemän periaatetta, joihin toiminta perustuu. SuomiKamu-toiminnassa erityisesti korostuvat tasapuolisuus ja inhimillisyys. Toiminnassa pyritään kohtamaan jokainen yksilönä ja tukea tarjotaan taustasta riippumatta. Avoin vuorovaikutus ja läsnäolo arjessa luovat pohjan osallisuudelle ja vahvistavat osallistujien toimijuutta ja hyvinvointia.
Yhteyksien rakentaminen
Työharjoittelu SuomiKamu-toiminnassa oli arvokas kokemus, joka syvensi ymmärrystäni viestinnästä ja verkostotyöstä järjestöissä. Opin, että viestintä on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista ja yhteyksien rakentamista.
Senjamiia Talasniemi
Senjamiian seurana blogin pääkuvassa on myös hänen harjoittelun ohjaajansa, HUPin maahanmuuttotyön suunnittelija Eveliina Pasanen. Senjamiia on myös alkuvuonna 2026 harjoittelijana HUPissa - odotamme innolla, mitä hän silloin saa aikaan!