30.04.2025

HUPin vuosikokous korosti nuorten osallisuuden ja yhteistyön merkitystä

Kuva: Heidi Hellman / Suomen Punainen Risti

Helsingin ja Uudenmaan piirin vuosikokoukseen ja kokouksen yhteydessä järjestettyihin työpajoihin osallistui noin 90 vapaaehtoista eri puolilta piiriä. Vuosikokouksen suuria teemoja olivat nuorten osallisuus ja yhteistyön merkitys, jotka korostuivat läpi ohjelman. 

Aamuyhdeksältä Haukilahden lukion ala-aulassa auennut ilmoittautuminen sujui aiempaa ketterämmin, kiitos kaikkien osastojen, jotka olivat toimittaneet äänivaltaisten edustajiensa valtakirjat etukäteen. Aulasta osallistujat ohjattiin aamukahveille ja työpajoihin. 

Työpajojen jälkeen kokoonnuttiin yhteen kuulemaan piirin vt toiminnajohtajan Mari Grusin avajaissanat, huilisti Sofia Ojasen kaunis musiikkiesitys ja piirin väistyvän puheenjohtajan Päivi Hurttian avajaissanat. 

Päivin jälkeen puheenvuoro annettin Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan (Vanuto) varapuheenjohtaja Taika Vaulolle, joka kertoi Vanuton toiveet osastoille ja piirille. Toiveissa on esimerkiksi kokousten avoimuus, etäosallistumismahdollisuuksien lisääminen ja Oman käytön tehostaminen niin, että jokainen nuori profiili kontaktoitaisiin ja kannustettaisiin mukaan. 

Ansiomitalit ja huomionosoitukset

Ennen vuosikokouksen sääntömääräistä osuutta jaettiin Punaisen Ristin ansiomitalit ja piirin huomionosoitukset.

Punaisen Ristin ansiomitali jaettiin 23 vapaaehtoiselle ja yhdelle piirin työntekijälle

Vuoden osasto 2025

Vuoden osastoksi nimettiin Hyvinkään osasto. Hyvinkään aktiivisuus ja monipuolisuus on näkynyt sekä viestinnässä että jäsenmäärän kasvussa. Osasto kiitteli erityisesti Hyvinkään kaupunkia hyvästä kumppanuudesta. 

Vuoden nuori toimija 2025

Vuoden nuoreksi toimijaksi nimitettiin Sebastian Rosanthan (Herttoniemen osasto). Sebastian on tullut mukaan toimintaan Auttajaklubin osallistujana, opetellut suomea ja panostanut ensiaputaitoihin pätevöityen ensiapupäivystäjäksi. Hän totesi, että on tärkeää, että mukana on erilaisia ihmisiä eri taustoista, sillä myös autettavat ovat moninanisia ja puhuvat eri kieliä. Sebastian kiiti Herttoniemen puheenjohtajaa Tony Ahlqvistia vahvasta tuesta. 

Sääntömääräisten aika

Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin auditoriossa, jossa oli läsnä enemmänkin osallistujia kuin kirjatut 55 äänivaltaista edustajaa. Mukana oli piirin 43 toimivasta osastosta 20 (sekä kaksi ilman valtakirjoja), ja kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 

HUPin toiminnanjohtajana 1.8.2025 aloittava Tapani Tulkki esittäytyi vuosikokousyleisölle. 

Vuosikokousta nakuteltiin eteenpäin melko rivakasti, mutta piirin toimintasuunnitelmasta saatiin aikaan vähän enemmän keskustelua. 

Vaalitoimikunta oli tehnyt valmistelunsa huolella, ja puheenjohtaja Kalle Kivimaan esittämät vaalitoimikunnan henkilövalinnat hyväksyttiin sellaisenaan.

Piirihallituksen puheenjohtaja

HUPin piirihallituksen puheenjohtajaksi valittiin Max Lindholm (Helsingfors svenska avdelning). 

Piirihallituksen varapuheenjohtaja

HUPin piirihallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Santeri Korhonen (Itä-Helsingin osasto).

Piirihallituksen jäsenet

Piirihallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin vaalitoimikunnan ehdotuksen mukaisesti Jori Hurula (Kallio-Käpylän osasto), Markus Nieminen (Korson osasto), Karoliina Simenius (Vihdin osasto) ja Kaisu Tajakka (Tuusulan osasto). Kristiina Huhdanmäki (Sibbo-Sipoon osasto) valitiin jatkokaudelle. 

Julkilausuma

Vuosikokouksessa esitetty piirin julkilausumaluonnos Älä kulje ohi - opi auttamaan! hyväksyttiin muutamalla muutoksella. Julkilausuman lopullinen versio julkaistaan ja jaetaan osastoille tiedoksi mahdollisimman pian.

Lisätietoa vuosikokouksen sisällöstä ja valinnoista löytyy vuosikokouksen osastotiedotteesta (pdf).

  Taika VauloHUP Vuoden osasto 2025 Hyvinkää

HUP Vuoden nuori toimija 2025 Sebastian RosanthanPäivi Hurttia

Max LindholmIrma Ekola

Lisää kuvia ja tunnelmia löytyy somesta! Kurkkaa piirin tai osastosi tili, tai hae #hupvuosikokous ja #sphup.

 

Ansiomitalien saajat

Punaisen Ristin ansiomitalit jaettiin 23 vapaaehtoiselle ja yhdelle piirin työntekijälle: kaksi kultaista, neljä hopeista ja 18 pronssista ansiomerkkiä.

Kulta

  • Irma Ekola, Karkkilan osasto
  • Leila Tiainen, Lohjan osasto

Hopea

  • Marja Liisa Kauppinen, Töölön osasto
  • Juhana Päivärinta, Kirkkonummi-Siuntion osasto
  • Hannele Rautamäki, Tapiolan osasto
  • Gun-Vivian Wallén, Lappträsk avdelning

Pronssi

  • Matti Aaltonen, Töölön osasto
  • Marja Björkell, Sibbo-Sipoon osasto
  • Anders Holmberg, Tuusulan osasto
  • Emilia Jokiaho, HUP
  • Tuija Jortikka, Kehä-Espoon osasto
  • Pirjo Karjalainen, Kehä-Espoon osasto
  • Taina Kettula, Töölön osasto
  • Martiina Lahti, Kehä-Espoon osasto
  • Ylva Laurila, Ekenäs-Tenala avdelning
  • Pirjo Lehto, Keski-Espoon osasto
  • Janne Leskinen, Töölön osasto
  • Jenny Lindholm, Ekenäs-Tenala avdeling
  • Helena Långström, Lounais-Espoon osasto
  • Paula-Sisko Mäntysalo, Keski-Espoon osasto
  • Emmi Ritvanen, Kehä-Espoon osasto
  • Eija Salonen, Länsi-Helsingin osasto
  • Nina Seeck, Mäntsälän osasto
  • Larissa-Maria Sutinen, Kallio-Käpylän osasto