11.10.2024

Toiminnanjohtajan tervehdys

Hei kaikki Hämeen piirin upeat vapaaehtoiset!

Olen aloittanut SPR Hämeen piirin toiminnanjohtajana 7.10., ja täytyy sanoa, että olen aivan innoissani! On huikean inspiroivaa saada liittyä Hämeen tiimiin, ja odotan innolla jokaisen teistä tapaamista, yhteistyötä kanssanne ja kaikkia niitä uusia haasteita, joita tämä tehtävä tuo mukanaan.

Olen työskennellyt aiemmin Suomen Punaisessa Ristissä keskushallinnon puolella muun muassa järjestökehityksen parissa. Lisäksi olen saanut toimia mm. sosiaalityöntekijänä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä, toiminnanjohtajana nuorten kehitysyhteistyöjärjestössä Taksvärkki ry:ssä sekä johtajana psykogeriatrisia palveluja ikääntyneille tuottavassa järjestössä. Vapaaehtoisenakin olen tehnyt monenlaista, ensiapupäivystyksestä sijaisperheen tukihenkilöksi. Voisi siis sanoa, että olen nähnyt ja kokenut yhtä sun toista.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta saada nyt tehdä työtä kanssanne niiden asioiden parissa, jotka laittavat yhä sydämeni sykkimään: vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja ihmisten omaehtoinen aktiivisuus. Punaisen Ristin periaatteiden puolesta on ilo tehdä töitä.

Toimintakenttämme on alati muutoksessa ja haasteita piisaa. Globaalit tapahtumat ja niiden mukana tuleva epävarmuus sekä paikalliset ja alueelliset muutokset vaikuttavat suoraan ja välillisesti myös täällä meillä, Hämeen piirin alueella. Apuamme tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Punaisen Ristin toiminnassa näkyy ihmisten aito halu auttaa, se että ketään ei jätetä yksin ja se että kaikille asioille voi tehdä jotain. Iloa, toivoa ja luottamusta – sitä tämä maailma kaipaa, ja sitä me voimme yhdessä tarjota. Apu löytyy läheltä!

Odotan innolla tapaavani teitä kaikkia piirin vapaaehtoisia ja tekemään yhdessä tästä maailmasta vähän paremman paikan.

Minua voit tulla tapaamaan jo seuraaviin syksyn yhteisiin tapaamisiin:

Pohjoisen Pirkanmaan kummitapaaminen 21.10. Mäntässä 
Päijät-Hämeen kummitapaaminen 29.10. Padasjoella 
Kanta-Hämeeen kummitapaaminen 5.11. Tammelassa 
Puheenjohtajapäivä 16.11. Pälkäneellä  
Piirin joulupuurot 13.12. Tampereella  
Lämpimin terveisin, 

Mimmu Ylipoussu

Puhelin 040 5111 571

Sähköposti: mimmu.ylipoussu@punainenristi.fi