19.03.2025

Ennakkoluuloton edelläkävijä 2025 on YMCA:n YBL nuoret aikuiset -toiminta

Punainen Risti myöntää rasisminvastaisenviikon aikana Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia henkilöille, ryhmille tai yhteisöille, jotka edistävät toiminnallaan inhimillisyyttä ja yhdenvertaisuutta.

Hämeen piirin Ennakkoluuloton edelläkävijä 2025 on YMCA:n YBL nuoret aikuiset -toiminta.

 

Perjantain korisvuoron pelaajat yhdessä. Valmentaja Serge Tcheuffa kuvassa etualalla.
Perjantain korisvuoron pelaajat yhdessä. Valmentaja Serge Tcheuffa kuvassa etualalla. Kuva: Johanna Raivio

YBL eli YMCA Basketball League on monikulttuurinen toimintamalli, jossa matalan kynnyksen liikunnan avulla pyritään tarjoamaan nuorille mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja ystävyyssuhteiden luomiseen. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. 

YBL nuoret aikuiset -toiminta aloitettiin Tampereella vuonna 2019 STEA:n tukemana Yökoriksen nimellä. Viime vuonna STEA:n rahoitus toiminnalle loppui, mutta Tampereen kaupunki mahdollisti toiminnan osittaisen jatkumisen. Vuoroja tosin jouduttiin vähentämään kolmesta kahteen rahoituksen vähenemisen myötä.

YMCA:n Kisahallilla pelataan perjantai-iltaisin koripalloa ja lauantaisin lentopalloa. Pelaajia on vuoroilla paljon, useimmiten jopa kolmekymmentä. Iältään pelaajat ovat 16-29 -vuotiaita.

Serge Tcheuffa toimii YBL:n valmentajana. Hän on ollut mukana toiminnassa alusta asti. Tullessaan Kisahallille kaikki pelaajat tervehtivät Sergeä suomeksi, englanniksi tai ranskaksi. Kätellään ja halataan, vaihdetaan pari sanaa tai vitsaillaan. Sergen rooli YBL:n toiminnassa on selkeästi tärkeä.  Apuvalmentajat auttavat Sergeä tarvittaessa, jotta saadaan hyvä pelit pystyyn ja kaikki pääsevät pelaamaan.

Kuva: Johanna Raivio

17-vuotiaat pelaajat Perfect (kuvassa vas.) ja Leonardo kertoivat, kuinka yhdessä pelaaminen Kisahallilla on hauskaa, yhdenvertaista ja syrjimätöntä.

Leonardo on pelannut YMCA:lla kolmisen vuotta. Hän tuli mukaan kaverin houkuttelemana ja innostui. Jos perjantain korisvuoroa ei olisi, hän arveli, että olisi luultavasti yksin kotona.

Perfect on ollut mukana myös jo useamman vuoden ja siirtynyt pelaamaan kilpailujoukkueeseen. Hän on myös toiminut YMCA:lla kesätöissä apuohjaajana.

Onnea YMCA:n YBL nuoret aikuiset -toiminta!